Olav sattui kerran kuulemaan osan veljen ja siskon keskustelusta. Hän puuhaili pajassa; silloin Eirik tuli Cecilian kanssa ovelle. He pysähtyivät ulkopuolelle.
»— kaikki neitoset menisivät mielellään Jørund Rypan kanssa naimisiin», Eirik virkkoi.
»Silloin hänelle ei tuota vaikeutta löytää vertaisensa morsian.»
»Mutta mistä se johtuu, ettet sinä pidä Jørundista, sisko?»
»Enhän minä ole sanonut, etten hänestä pidä», vastasi Cecilia.
»Sanoithan sinä, kun äsken sinulta kysyin.»
»Minä en ole sanonut, etten minä pidä sinun ystävästäsi», — Cecilian äänessä soi nauru, »vaikkakin minä sanoin ’ei' sinun kysyessäsi, pidänkö minä hänestä.»
»No eikö se ole samaa? Jos sinä et kerran pidä hänestä, niin sinä et pidä hänestä?»
»Ei, se ei ole sama!» Nyt tyttö jo nauroi. Olav kuuli hänen juoksevan pois pihan poikki; Eirik avasi oven hymyillen siskon sanoille.
* * * * *