»On se vain ikävää, ettet sinä saa häntä jalkavaimoksesi — koska Olav on hänen holhoojansa — eikä hän liene niin rikaskaan, että sinä voisit ajatella hänen naimistaan!»
Eirik vaikeni mieli kuohuksissa. Naida hänet — ha olisi varmaankin viimeinen, jonka hän vaimokseen otti. Ei hän sillälailla ajatellut Bothildia —.
Jørund teki poislähtöä — hänen oli oltava kotona Marian syntymämessussa. Skikkjustadin Baard oli ottanut Jørundista selkoa. Sitä täytyi sanoa hyväksi naimakaupaksi, sanoi Baard. Gunnarsbyssä oli rikkauksia ja Gunhild Rypan pojilla oli odotettavana lisää perintöä; Kolbein oli ollut paikkakunnalla kuin kuningas ja hän oli ollut arvossa pidetty mies. Pojista, jotka nyt asuivat taloa, ei pidetty yhtä paljon, mutta ihmiset puhuivat heistä sellaista, mitä kadehtijat aina puhuvat, kun rikas mies pitää oikeuksistaan kiinni. Molemmat vanhemmat veljekset olivat naineet mahtavien ja etevien miesten tyttäriä — »niin etten minä kieltäisi sinua ottamasta heidän pyyntöään vastaan, jos Jørund muuten sinun mielestäsi on sen arvoinen, että häneen voi suostua», sanoi Baard Olaville.
Silloin Olav mainitsi Eirikille: jos Jørund on sitä mieltä ja hänen omaisensa ajattelevat samoin, voisi sitä asiaa kyllä ajatella —.
Eirik tuli siitä vähän alakuloiseksi. Hän ei ymmärtänyt, mistä se johtui — nyt hänestä kuitenkin tuntui, ettei Cecilialla ollut mitään kiirettä naimisiin. Eihän hän oikeastaan ollut muuta kuin lapsi vielä, tuo hänen pieni sisko kultansa —.
* * * * *
Eräänä aamuna Cecilia virkkoi isälleen, että nyt täytyy hänen ja Bothildin muuttaa joksikin aikaa naistentupaan nukkumaan — heidän täytyi panna kuntoon väen talvitamineita ja silloin täytyy iltaisin valvoa myöhänlaiseen.
Eirik haki ennen vuoteeseen menoaan sinä iltana esille ne vaatteet, mitkä hän seuraavana aamuna aikoi ottaa vuonolle mennessään ylleen — Olav aikoi aamun sarastaessa lähteä makrillin pyyntiin. Silloin hän huomasi sen villapaidan, jonka hän aikoi ottaa mukaansa, olevan kyynärpäästä rikki. Eirik otti paidan ja läksi ulos, hän aikoi pyytää sisartaan korjaamaan sitä — hän oli kuullut neitosten vielä valvovan mennessään heidän ovensa ohi vähän aikaa sitten.
Eteisessä oli pilkkopimeää. Hän kuuli ohuen väliseinän takana sisarensa kolistelevan arkkujen kanssa; tämä huusi Bothildia avaamaan Eirikin koputtaessa tuvan oveen.
Ovi avautui, tytön takana oli huone valaistu. Tumma naisolento näytti oviaukossa vaipuvan säikähdyksestä kokoon nähdessään kuka ulkopuolella oli. Soinnuttomalla, kuiskaavalla äänellä hän sanoi Cecilialla olevan siistimisessä kiirettä: »Kyllä minä ompelen tämän sinulle—.»