»Ne sinä sanot huomenna sira Eyvindille ja sitten sinä voit levätä rauhassa —»
Olav istuutui vuoteen laidalle, pitäen Bothildin kättä omassaan;
Bothild itki hiljaa ja valittaen.
»Taivaan valtakunnassa on paras viettää joulua», Olav virkkoi hiljaa.
»Tee sitten niin», Bodhild kuiskasi viimein murtuneena ja sitten alkoi jälleen itkeä.
* * * * *
Olav haki seuraavana päivänä papin. Bothild ripittäytyi; senjälkeen hän kutsutti luokseen kasvatusisänsä, siskon sekä koko muun väen, pyysi heiltä anteeksi, jos hän oli joko tahtoen tai tahtomattaan rikkonut heitä vastaan. Sitten sira Eyvind antoi hänelle viimeisen voitelun ja lähtöleivän.
Papin mentyä Olav läksi sisään ja istuutui kuolevan luo:
»Nyt, rakas Bothild, sinä pääset pian isäsi luo. Sinä saat pyytää Asgerilta, ystävältäni, anteeksi, etten pitänyt niin hyvin kuin minun olisi tullut pitää sitä lupausta, jonka minä annoin hänelle sinä päivänä, jolloin minä otin sinut vastaan ja lupasin olla sinulle isän asemessa. Muistatko sitä päivää — sinä istuit sen oven ulkopuolella, jonka takana isäsi makasi, silloin satoi ja tuiskusi; sinulla oli kylmä, olit vallan sininen. Sinä olet aina ollut hyvä ja tottelevainen lapsi, tyttäreni — Jumala suokoon, ettei sinulla olisi liian katkerasti syytä valittaa minusta Jumalalle astuessasi tuomiosaliin –»
»Minulle sinä aina olet ollut mitä hellin isä.» Hän makasi vähän aikaa, sitten hän kuiskasi kuin häntä olisi peloittanut puhua uudesta aiheesta: »Kunhan sinä et olisi koskaan ollut jollekin toiselle ankarampi —»
»Mitä sinä tarkoitat?» isä kysyi vähän kylmähkösti.