Tuskan yhä vain nakerrellessa Eirikin mieltä heräsi hänessä sairaalloinen halu kysäistä toiselta: oliko Bothildista ollut koskaan mitään juoruja liikkeellä —. Hän oli vähitellen vaipunut niin syvälle surkeuteensa, että hän itse uskoi jaksavansa paremmin elää, jos hän saisi kuulla Bothildilla olleen sellaisen maineen, että hän olisi ollut kevytmielinen tai hyväilynkipeä —. Sillä hän ei jaksaisi elää, jos hän olisi vuodattanut viatonta verta —.
Mutta kukaan ei koskaan maininnut mitään Bothild Asgerintyttärestä.
Vihdoin hän nielaisi häpeän tunteen eräänä yönä, jolloin hänen oli
Galabyssä nukuttava Ragnvaldin kanssa samassa vuoteessa. Silloin Eirik
kysyi ystävältään:
»Mitä sinä tarkoitit sanoillasi viime syksynä meillä käydessäsi?
Bothildista?»
»En minä muista mitään sanoneeni —»
»Sanoit sinä. Sinä puhuit hänestä niin halveksien —»
»Oletko sinä järjiltäsi — olenko minä puhunut halveksien sinun siskostasi?»
»Hän oli vain minun kasvatussisareni —. Sinä puhuit sillä lailla, että minä tulin ajatelleeksi, ettei Bothild ehkä ollutkaan niin viaton, vaan että hänestä ihmiset arvelivat, että mies voi saada hänet viekoitelluksi —»
»Sen miehen, joka aikoi viekoitella Olavintyttäriä, täytyisi muuttua linnuksi, kuten ritarin laulussa — heitähän vartioidaan niin hyvin! Kyllä sinä minun mielestäni olet järjiltäsi, Eirik!
»Ehkäpä minä sanoin jonkin leikkisanan — nyt sinun siitä puhuessasi minä luulenkin muistavani. — Totta puhuakseni minä pidin Bothildista niin paljon, että sain Reidulfin lähtemään kysymään häntä Olavilta kerran —. Mutta hän sai silloin sellaisen vastauksen, että me arvelimme Olavin varanneen sinulle morsiamen.» Ragnvald naurahti: »— Ellei hän ajatellut häntä itselleen, vaikka hän onkin niin vanha.»
* * * * *