Eirik virkkoi:
»Minä ymmärrän, isä — se tuottaa sinulle suuren surun. Sinulla on vain yksi poika, joka voi sinut periä — ja hänestä tulee munkki. Mutta sinä et saa asettua tätä vastaan!»
»Asettua vastaan —. Mutta se tulee niin odottamatta.»
Samassa Eirik huomasi, että se tuli hänellekin odottamatta. Hän ei ollut sitä ajatellut, ennenkuin sanoi. Mutta Jumala lieneekin asettanut sanat hänen suuhunsa.
»Juhlien jälkeen minä ajattelin mennä kaupunkiin, puhumaan gardiaanin kanssa.»
»Siksikö sinä aiot — kerjäläismunkiksi?»
Eirik nyökäytti.
»Tietävätkö siitä muut — odotetaanko sinua luostariin?»
Eirik pudisti päätään.
»Silloin sinun täytyy suoda minulle aikaa — ajatella asiaa», Olav virkkoi.