»Niin, minä olen sen jo kuullut.»
Eirik vaikeni hetkisen ällistyneenä.
»Oletko sinä sen kuullut —! Onko isä sanonut sen sinulle?»
»Ei, Ragna sanoi.»
Ragna, karjakko —. No niin, hän oli tullut siitä hänellekin maininneeksi. Eirikille selvisi, että hän oli maininnut siitä jo hyvin monelle. Mutta Ragna oli ollut hänelle aina niin hyvä — ja sitten hän sanoi hänelle, että kunhan hänestä tulee munkki, hän rukoilee erikoisesti hänen vanhimman lapsensa, sairaan tytön, puolesta. Ragnan kaikki kolme lasta oli viime kesänä tullut Eirikin kanssa hyviksi ystäviksi.
»Niin —», Eirik virkkoi. »Etkö sinä, Cecilia, ole milloinkaan ajatellut sellaista — etkö sinä ole milloinkaan ajatellut ruveta nunnaksi ja palvella Neitsyt Mariaa?»
»En», Cecilia vastasi. Se oli kuin lukko olisi napsahtanut kiinni, ja
Eirik vaikeni.
»Et, et», Eirik virkkoi sitten lempeästi. »En minäkään ole itsestäni tätä ajatusta keksinyt — Jumalan armo on sen minulle antanut.»
»Tämä on tullut sinulle aivan äkkiä», Cecilia kysyi arkaillen.
»Niin on», Eirik vastasi iloisena. »Aivan kuin oveen kolkutus keskellä yötä ja kuin ääni olisi minulle huutanut ja käskenyt minua nousemaan ja lähtemään. Minäkään en ollut koskaan ennen tullut sitä ajatelleeksi. Niin että kyllä sinullekin, sisko, voi niin käydä.»