Hän ajatteli Aslakia. Mutta Eirik vastasi:
»Minä luulen hänen ihmettelevän, miksei Jørundista ole mitään kuulunut.»
Olav tarttui lujasti työhönsä mitään virkkamatta.
»Etkö sinä ole kuullut heistä mitään?» Eirik kysäisi lopuksi.
Olav vastasi:
»Tietääkö Cecilia sitten Jørundin aikeista —? Mikäli muistan, minä pyysin sinua sanomaan ystävällesi vaativan, ettei hän hiiskahdakaan asiasta mitään lapselle, ennenkuin se on pitemmällä. Minä pidän epämiehekkäänä ja kunniattomana, jos hän on puhunut niin nuorelle tytölle, ennenkuin hänen omaisensa ja minä olemme päättäneet asian.»
Olavin ääni oli niin halveksiva, että Eirikissä heräsi vanhaa ratsutoveri-rakkautta Jørundia kohtaan.
»Hän ei tietysti ole mitään sanonut. Mutta jos kaksi nuorta on iskenyt silmänsä toisiinsa, ei sitä voi peittää niin, ettei toinen tietäisi mitään toisesta —»
Olav teki työtä ääneti.
»Jørund —!» hän sanoi niin tuimasti ja niin halveksivasti, ettei Eirik uskaltanut isän vaietessa mitään kysyä.