Naiset pudistivat sen levälleen, niin että sieltä hulmahti laskoksiin koin varalta pantuja kuivia kukkia. Mitään vahinkoa se ei ollut kärsinyt.
»— mutta kaunis se ei ole», Una virkkoi, »taitaahan se olla ikivanha?» Pyhimykset olivat lyhyitä ja leveitä ja kaikilla miehillä oli parta. »Tätähän ei kannata lähettää Cecilian muassa Gunnarsbyhyn?»
»Se oli pantu vain päällimmäisenä peitteeksi.» Olav otti vaatteen, kääri sen kokoon ja pani taakseen penkille.
Kappale toisensa jälkeen nostettiin esille ja ravistettiin, niin että ympärillä seisovia alkoi yrttien paljous aivastuttaa. Päänalusia ja peitteitä, hameita ja vaippoja, samettisia ja flaamilaiskudoksisia hilkkoja, alushameita silkillä ja pellavalla ommelluin yläosin; ja monta yläosaa, joihin alapuoli oli kiinnittämättä.
»Ingunn oli näppärä käsistään», Una virkkoi ojentaen sellaisen yläosan
Cecilialle. »Oletko sinä milloinkaan nähnyt näin kaunista ommelta?»
Cecilia sormieli kallista kappaletta: se oli valkoista silkkiä, pääntie ja hihansuut ommellut mustalla ja kultalangalla. »En, tällaista minä en ole milloinkaan nähnyt. Äiti oli kätevä!»
Isä nyökäytti — häntä ei haluttanut sekaantua keskusteluun. Muuten Ingunn ei ollutkaan tätä liiviä ommellut — hän oli ostanut sen ollessaan jaarlin kera Tukholmassa eräältä mieheltä, joka sanoi sen olevan Myklegaardista kotoisin. Ingunn ei ollut milloinkaan valmistanut sitä käyttökelpoiseksi.
Naiset ottivat veistoksin koristellun lippaan ja latoivat koristukset pöydälle — sormuksia, nauhalla toisiinsa yhdistettyjä, valkoisia ja kullatulta solkia, mutta käyttämättöminä tummuneita ja vihertyneitä, lahonnut nahkavyö pakotettuine metallilevyineen. Pyörösolki puhdasta kultaa — sen hän oli itse antanut Ingunnille, hän oli perinyt sen isältään. Ympyrässä oli kirjoitettuna Enkelin tervehdys ja Amor vincit omnia. Sitten Signe ojensi Olaville haalistuneen, viheriän samettinauhan, joka oli täpötäynnä kullatulta ruusuja — Ingunnin neitsyt-seppel, tahrattoman neitsyyden ja vapaasukuisuuden merkki.
»Kas kun sinä et antanut tätä Cecilialle kihlajaisissa», Signe ihmetteli.
»Se neitsytseppel, jonka minä annoin hänelle, on parempi», isä vastasi torjuen. »Tämä on tuskin puolta sen painosta.»