»Voi olla mahdollista, että kunhan sinä olet asunut täällä Gunnarsbyssä jonkin aikaa, sinä et enää lähtisikään täältä pois. Täällähän on nuorta väkeä» — hän aikoi sanoa jotakin samanikäisistä nuorista vaimoista, mutta ei sitten voinutkaan mainita kälyjä minään etuina — »suuria, väkirikkaita seutuja. Ja sinä saat liikkua vapaasti ja hallita —»

Cecilia ei vastannut siihen yhtään mitään.

* * * * *

Seuraavana aamuna Olav nousi murkinalta ennen muita vieraita; hänen kanssaan oli monen määrä ratsastaa kotiin päin, niin että hän aikoi mennä katsomaan, miten hevoset oli valjastettu ja kuormahevoset sälytetty. Tultuaan aitan kynnykselle — satulat ja heidän valjaansa olivat aitassa — hän kuuli sieltä Cecilian äänen; tämä oli siellä vanhan Toren kanssa. Hänen tyttärensä sanoi:

»— että sinun pitääkin erota minusta —. Etkö sinä voi tulla tänne ja jäädä meidän luoksemme Gunnarsbyhyn? Brynhildillä ja Lucialla on omat käskyläisensä ja palvelusneitonsa; kyllä kai he suovat minun pitävän yhden miehen hoitamassa hevostani ja palvelemassa minua —»

»Herra varjelkoon, Cecilia!» — vanhus nauroi. — »Etkö sinä keksisi ketään, joka vielä kehnommin sopisi Gunnarsbyn rouvan ritariksi.»

Olav ei voinut olla sille ajatukselle nauramatta. Tore oli omituisen näköinen, sillä hänen yläruumiinsa oli tavallista paksumpi, mutta hänen jalkansa olivat lyhyet ja käyrät, hänen päänsä oli pyöreä kuin pallo, jonka ympärillä riippui pitkä, karkea ja harmaa tukka, hänen kasvonsa olivat täynnä pieniä ryppyjä, ne olivat lihavahkot ja punaiset, ja silmät olivat värittömät kuin keitetyn kalan silmät. Hän oli vahva kuin jättiläinen ja piti itsekin raskaasta työstä, oli harvasanainen ja luotettava; kukaan ei voinut sanoa häntä käytökseltään epäkohteliaaksi, mutta hän oli luonnollinen eikä ollut milloinkaan oppinut sitä pehmeyttä, johon Gunnarsbyn palvelijoitten oli opittava — ja hän oli kuusissakymmenissä.

»Minä olisin sinulle oikein hyvä!» Cecilia rukoili.

»Sinä olet hyvä kuin kulta, sen minä tiedän. Mutta minä olen palvellut isääsi yli kaksikymmentä vuotta, ja totta puhuakseni, Olavin olisi vaikeata tulla Hestvikenissä ilman minua toimeen — vaikeampi kuin mitä hän itse tai joku muu ymmärtääkään —»

»Minunkin on hyvin vaikea olla ilman sinua. Minulla ei ole ollut ketään niin uskollista ystävää kuin sinä siitä asti, jolloin olin niin pieni, että sinä annoit minun ratsastaa olkapäilläsi —»