Olav viihtyi kotona paremmin kuin milloinkaan muina vuosina. Hän piti yksinäisyydestä ja työn touhusta — sillä se oli hänestä kiireellistä ennen päämäärään pääsyä. Hän alkoi pitää vieläpä Härkätunturin palaneesta metsäkyljestäkin, totuttuaan siihen, varsinkin syysmyrskyn puhdistettua sitä ja lumen langettua sille. Nyt näytti avoimemmalta.
* * * * *
Einar ja Valgard Bjørninpojat, Torhildin veljet, olivat tänä talvena pohjoisessa Haugsvikissä. Olav oli usein toivonut saavansa tietoja pojastaan Bjørnistä ja pojan äidistä. Hän lähetti nyt Toren matkaan — tämä oli vanhastaan Einarin ja toisten veljien tuttu.
Tore palasi kotiin ilmoittaen Bjørnin lähteneen viime keväänä kotoa, hän halusi maailmalle onneaan koettamaan. Enot sanoivat hänen lähteneen kotoa valmistuakseen rautasepäksi — hän oli lapsesta pitäen ollut muita lapsia kätevämpi — hänen kerrottiin sanoneen menevänsä jonkun dovrefjeldiläisen miehen luo, jonka äidin pitäisi olla jättiläisen tytär — vaikka tuskinpa se oli totta — hän oli kuitenkin mainittavan etevä seppä. Bjørn Olavinpoika aikoi pyrkiä hänen palvelukseensa.
Torhild ja Ketil voivat hyvin, heillä oli kolme lasta, tytär ja sitten kaksoiset: poika ja tytär. Ei, kyllä Bjørn oli eronnut sovinnossa vanhemmistaan, ja äiti oli hankkinut hänelle satulan ja hevosen ja kaikki varusteet matkaa varten, niin komeat heidän asemaansa nähden, että ihmiset puhuivat hänen ylpeydestään.
Olav ei vastannut paljonkaan Toren kertomukseen. Tähän poikaanhan hänellä ei milloinkaan ollut oikeuksia.
XI.
Olav sai seuraavan kevään kuluessa uuden ladon pystyyn ja sai sen kattoon heinänkorjuuksi. Hän oli väkineen niittämässä joen suussa olevilla pelloilla — oli iltapäivä, vähän ennen Margretanmessua — silloin eräs vieras mies tuli hänen luokseen heinärukojen väliin, tervehti häntä ja sanoi:
»Minulla on sinulle asiaa, Olav, ja se on sellaista, että minun on sanottava se sinulle heti. Voitko tulla kanssani vähän tuonne syrjään, niin saamme jutella kahden kesken?»
Olav teki niin, ja päästyään vähän matkaa muista syrjään mies sanoi: