Mutta siellä hän sai heti kuulla Cecilian voivan hyvin; hän oli synnyttänyt terveen ja kauniin lapsen; siitä oli jo puolitoista vuorokautta. Ei, Lucia-rouva vastasi hänen kysymykseensä, Cecilian synnytys ei ollut erittäin vaikea, ei hän sen suuremmassa hengenvaarassa ollut kuin muutkaan nuoret vaimot. Olav huomasi heti heidän ihmettelevän hänen tuloaan, eikä hän tällä kertaa ollut mikään erittäin tervetullut Gunnarsbyhyn. Tässä piili alla jotakin — hän ei käsittänyt mitä — ja jotta hän ei ilmiantaisi mainittua Finniä, hän vastasi Lucialle, joka kysyi, mistä hän oli saanut tietää Cecilian olevan sairaana, tavanneensa kotipitäjän kirkolla joitakin ihmisiä, joilla oli täälläpäin sukulaisia; he sanoivat hänen tyttärensä, joka viime kesänä naitiin Gunnarsbyhyn, odottavan lasta Margretanmessun maissa.
»Mutta eihän sitä odotettu ennen Marianmessua —.» Lucia tuli nyt hämilleen, ikäänkuin hän olisi puhunut liikoja, ja toisetkin olivat merkillisen näköisiä. Brynhild sanoi lapsirukan olleen koko kantamisaikansa hyvin peloissaan; ehkäpä hän oli puhunut siitä ja sanonut pelkäävänsä lapsen syntyvän ennen aikojaan —.
Sehän oli tavatonta, että Cecilia pelkäisi, isä ajatteli. Mutta eihän sellaista milloinkaan tiennyt naisista, ja nämähän olivat sellaisia asioita, joita miehet eivät ymmärtäneet. Hänen tuli olla iloinen, kun Cecilia voi hyvin, ja koska hän kerran oli tullut tänne, hän oli myöskin mielissään saadessaan nähdä tyttärensä.
* * * * *
Luhdissa, jossa Cecilia makasi, oli melko pimeätä Lucian viedessä sinne Olavin illalla. Jørundkin oli läsnä. Olav tuli iloiseksi nähdessään Cecilian ilostuvan hänen tulostaan; hän sanoi kaiken olevan nyt hyvin ja että hänellä oli kaikin tavoin hyvä olla. Huone, johon hänet oli pantu, oli suuri ja komeasti sisustettu, ja se oli täynnä vaimoja ja apulaisneitoja, jotka häärivät hänen ja lapsen ympärillä.
Jørund puhui vaimolleen hyvin hellästi ja näytti olevan ylenmäärin iloinen siitä, että hänelläkin oli poika. Ja naiset ylistivät lasta kovin. Olav otti sen syliinsä, kun se hänelle ojennettiin, ja katsoi sitä — tämä poika tulisi siis kerran omistamaan Hestvikenin hänen jälkeensä, jos Jumala salli sen elää — mutta vastasyntyneet olivat hänen mielestään aina rumia nähtäviä, paitsi Cecilia, hän oli ollut kaunis ensimmäisestä elinpäivästään lähtien.
Olav istui seuraavana päivänä jälleen tyttärensä luona, he juttelivat enimmäkseen kotipuolen tutuista. Cecilia puhui hyvin vähän siitä, miten hän viihtyi täällä uudessa kodissaan — paitsi että täällähän oli niin paljon levottomampaa kuin kotona lahdella — ja gunnarsbyläiset kävivät hyvin paljon kesteissä ja sen sellaisissa — se oli viimein kyllästyttänyt häntä; mutta nythän hän tulisi olemaan paljon enemmän kotona, kun hänellä oli rintalapsi.
»Niin, niin», isä virkkoi, »mutta tuollainen poikahan kasvaa nopeasti, ja sitten sinä olet jälleen vapaa.»
»En minä sitä tarkoittanut», hän vastasi nopeasti. »Minä olen tietysti tullut sinuun, isä — minusta on hauskempi olla siellä, missä ei ole sellaista ihmistungosta.»
Viimeiset sanat olivat isän mielestä ivallisesti sanotut, hän yritti oikaista tytärtään, pyytää häntä nauttimaan nuoruudestaan niin kauan kuin sitä riittää.