»Onko hän tehnyt niin?»
Cecilia nyökäytti. »Minä haluaisin tietää, minne hän nyt joutuu», hän sanoi sitten. »Hän on ollut minulle uskollinen.»
»Tahtoisitko sinä», Olav kysyi, »minun ottavan hänet luokseni
Hestvikeniin?»
Cecilia makasi vähän aikaa katsellen lasta rinnoillaan.
»Ei, sitä minä en tahdo», hän virkkoi sitten jyrkällä äänellään.
* * * * *
Poika kastettiin seuraavana päivänä ja Olav aikoi lähteä sen jälkeisenä päivänä kotiin. Mutta illalla toivottaessaan tyttärelleen hyvää yötä hän tuli jääneeksi tämän kanssa hetkeksi kahden kesken. Silloin hän rohkaisi mielensä ja kysyi:
»Sanopa nyt minulle, Cecilia, meidän ollessa näin kahden kesken — onko sinulla mitään sydämelläsi, jota sinä tahtoisit sanoa minulle?»
»Ei minulla ole mitään», nuori vaimo vastasi lujasti. Huomatessaan isänsä pettyneen hän ojensi kätensä: »Mutta joka tapauksessa minä olen iloinen sinun tulostasi, isä!»
Olav läksi seuraavana päivänä kotimatkalle. Häneltä oli jäänyt jo itse kylä taakseen ja hän ratsasti pienen joen viertä myöten; joen kahden puolen oli pieniä taloja vihreine nurmikkoineen. Hän ratsasti ajatuksiinsa vaipuneena, kun hevonen yhtäkkiä säpsähti — eräs mies nousi ratsastuspolun vierestä pensaikosta. Se oli Finn.