Tomas Rummuttaja tuli laivan laidalle Olavin laskiessa viereen. Nyt on jo kohta yö, hän valitti, eikä Leif ole vielä tullut — viime yönäkin hän jäi maihin ja syytti sitä, ettei ollut saanut enää yöllä venettä. Olav heittäytyi kaiteen yli.
»Sinun täytyy kieltää häneltä maihin pääsy, Olav! Hän ei olekaan niin vakava kuin miksi me luulimme!»
»Siltäpä näyttää.» Olav kohautti olkapäitään naurahtaen. Miehet menivät perälle ja painuivat kannen alle »Minäpä pelkään, että se Sudrvirken neitonen on pannut hänen päänsä pyörälle.»
He asettuivat makuusäkkeihinsä syöden leipäpalan maaten.
»Ja lorun lopuksi saa poika puukon niskaansa. Siellä vasta onkin oikeita heittiöitä ja roistoja.»
»Eiköhän Leif pidä puoliaan —.»
»Hän on itsekin nopea tarttumaan puukkoon — kyllä sinun, Olav, on se tehtävä, kiellettävä pojalta maihin meno yksinään.»
»Onhan poika siksi vanha, etten minä voi häntä paimentaa.»
»Emme mekään, Olav — Jumala paratkoon — olleet siinä kuuden-—seitsemäntoista korvissa niin viisaita ja ymmärtäväisiä —»
Olav nielaisi viimeisen leipäpalan. Vähän ajan kuluttua hän virkkoi: