»Emmepä suinkaan. No, kun hän ei kerran osaa aikanaan tulla takaisin, niin olkoon sitten lupa antamatta. — Ehkäpä hän onkin jo saanut leikistä kyliänsä, kenties se riittääkin hänelle pitkäksi aikaa.»
— Hetken kuluttua:
»Minä luulen yöllä taas satavan», vanha Tomas virkahti.
»Siitäpä tuntuu —», Olav vastasi unisena.
Sadekuuro rapisi kannella heidän päänsä päällä, solisi laitoja pitkin; pisarat poukkivat vedenkalvossa. Miehet vetäytyivät kannen alle niin pitkälle kuin pääsivät, nukkuivat kesäsateen vieriessä kaupungin yli.
* * * * *
Torodd ja Ganfrid tuntuivat jääneen olemaan länsiseuduille — ehkeipä ollut niinkään helppo saada Dom Jonin perintöä käsiinsä. Olav oli yhtä tyytyväinen — ja päivät kuluivat, toinen toisensa jälkeen.
III.
Olav oli istunut eräänä iltana kirkossa nurkassaan torkahdellen.
Kuullessaan kuorista askelten töminää hän nousi ja lähti keskilaivaan.
Suoraan häntä vastapäätä naisten puolella oli erään pilarin nenässä
Neitsyt Maria lapsi sylissä, kuu jalkojensa alla. Tänä iltana paksu
vahakynttilä paloi kuvan edessä. Sen juurella polvistui nuori nainen.
Olavin katsoessa nainen käänsi häneenpäin kasvonsa —.