»Koska sinä kerran sen kuulit» — Cecilia nosti kirkkaan, kylmän katseensa — »kuulit sinä tietysti myöskin minun vastaukseni.»
»Koskeeko se minun luostarista tuloani?» Eirik kysyi. »Onko se vaikeuttanut sinun oloasi täällä Gunnarsbyssä?»
»Ei — ei se ole ainoastaan sitä.» Hänen katseensa viipyi veljen pitkässä, kauniissa olemuksessa. Eirik seisoi hänen edessään aamuauringossa, joka hohti hänen kumartuneella, ruskeakiharaisella päällään. Hän oli pukeutunut polviin ulottuvaan, tummanpunaiseen takkiin, joka sopi hyvin hänen hartiakkaalle vartalolleen, hoikalla miehustalla r hopeasolkinen nahkavyö. Cecilia piti Eirikistä tällaisenaan enemmän — hän oli ollut liikutettu nähdessään kauniin vilkkaan veljensä paljasjalkamunkin nutussa, hän ei ollut milloinkaan uskonut veljensä olevan aiotun siihen elämään »On vielä paljon muutakin —»
Eirik virkkoi:
»Pelkkänä sisaren-osuutena Jørund saa Hestvikenistä enemmän kuin hänen veljensä vaimoiltaan. Brynhildillä on neljä veljeä ja Lucian isä on saanut maksaa kuninkaalle raskaita sakkoja siitä tyhmästä leikistä, johon hän sekaantui herttuan ollessa Akershusin edustalla.»
Cecilia nyökäytti:
»Jørund tietää sen — ne tietävät sen kaikki. Mutta se ei tee Jørundille elämää täällä sen helpommaksi — me olemme tässä suuriperheisessä talossa kaikkein nuorimmat ja saamme taipua toisten tahtoon niin pienessä kuin suuressakin.»
»Onko kysymys Brynhild-rouvasta?» Eirik kysyi.
»Brynhildistä minä pidän enin. Hän sanoo, mitä hän tarkoittaa —. Mutta totta on, etteivät hän ja Jørund ole milloinkaan olleet ystäviä. Ja Aake ja Lucia eivät pidä minusta.»
Eirik katseli alas nuoreen äitiin. Hän oli huomannut täällä ollessaan, ettei Jørundilla enemmän kuin Ceciliallakaan ollut helpot päivät.