»Sano nyt sittenkin minulle, mitä Jørund pyysi sinua sanomaan», hän pyysi. »Sano», hän toisti vielä, kun sisar punastui eikä tahtonut vastata.
Äkkiä, ikäänkuin kärsimättömästi, Cecilia laski jokeltelevan lapsen maahan. Vuoden vanha poika kellahti nurin ja alkoi huutaa — silloin Eirik nosti sen ylös ja otti syliinsä.
»Niin, eipä kestä muuta kuin lähelle Klementinmessua — silloin minulla on taas toinen samanlainen.» Cecilia henkäisi muutaman kerran syvään. »Minä en voi sitä kieltää — minä antaisin hyvin paljon, jos pääsisin synnyttämästä lasta kälyjeni käsiin —
»— Vaikkapa sinusta tulisikin Hestvikenin omistaja — emmekö me voisi asua siellä yhdessä? — Hän ja Aake eivät ole milloinkaan voineet sietää toisiaan. Sitä Jørund on toivonut meidän naimisiin menostamme asti — hän pyysi minua, se tapahtui jo aivan ensimmäisinä öinä yhdessä ollessamme — hän pyysi minua kysymään isältä, emmekö saisi muuttaa hänen luokseen. Mutta jos hän kerran halusi sitä — asua mieluummin isän kanssa, joka on niin jyrkkä ja jonka kanssa on niin vaikea tulla toimeen, kuin omien veljiensä kanssa — niin tullee se vielä helpommaksi, kun isä on kerran poissa ja sinä olet siellä isäntänä. Olethan sinä ja hän olleet niin kauan parhaat ystävät —»
»Haluatko sinä», Eirik kysyi, kun Cecilian täytyi pysähtyä ja vetää henkeään, »minun puhuvan isälle — voisitteko te muuttaa meille jo syksyllä?»
»Haluan», Cecilia vastasi punastuen.
Eirik ojensi hänelle lapsen, joka rimpuili takaisin äidilleen. Sitten hän kääntyi ja meni hakemaan Jørundia.
Ystävykset olivat koko aamupäivän takamailla — he kuljeskelivat ja makailivat mäellä ja Jørund puhui puhumistaan. Hän vannoi, ettei hän ollut ensinkään pahoillaan kuultuaan, ettei Eirikistä tullutkaan munkkia; hän oli kyllä muistanut, että koevuosi on koevuosi — mutta Aake ja Steinar ja heidän vaimonsa olivat puhuneet sellaista, mikä oli ärsyttänyt Ceciliaa — ja kyllähän Eirik tiesi hänen olevan itsepäisen, joka ei milloinkaan taivu ajatellessaan toisin kuin muut —. Ja sellainen hän olikin usein täällä ollessaan ja useimmiten hän kyllä olikin oikeassa. Mutta heidän elämänsä oli täällä sietämätöntä — epäsopu hänen ja veljiensä välillä oli tullut kymmenen kertaa suuremmat hänen naituaan Cecilian. Mutta jos he tulisivat Hestvikeniin hän oli varma siitä, että hän sopisi Cecilian kanssa hyvin. Sitten hän alkoi jutella Cecilian myötäjäisinä tuomasta pöytähopeasta — Aaken vaimo oli saanut kuulla Oslossa kultaseppä Magnukselta Olavin näyttäneen kihlajaisissa vanhoja; Olav oli sitten antanut ne uusia, mutta he sanoivat Olavin sillä pettäneen tyttärensä miehen perintöön nähden, — ja Cecilia oli antanut sanan sanasta —. Eirikin pää oli pyörällä kuunnellessaan Jørundin valituksia heidän vihdoinkin kulkiessaan taloa kohti.
* * * * *
Eirik oli kotiin ratsastaessaan aivan varma isän lupauksesta — vaikka olisi vaikeakin saada vanhus myöntymään. Mutta hän ei ollut ajatellutkaan sitä mahdollisuutta — Olav myöntyi heti. Niin Jørund ja Cecilia muuttivat Hestvikeniin samana syksynä. He saivat naistentuvan asuakseen.