* * * * *
Sunnuntaina, kun hestvikeniläiset menivät kirkosta ulos messun jälkeen,
Rynjulin Torgrim tuli heidän luokseen.
»Una sanoo, Olav, että sinä voisit antaa tänään nuorillesi lupapäivän — siitä on niin kauan, kun hän on viimeksi jutellut Eirikin kanssa, hän sanoo.»
»Aivan kernaasti —» Olav hypähti satulaansa. Hän ratsasti palvelusväkineen pois.
Antaessaan Una Arnentyttärelle kättä Eirik huomasi Gunhildin seisovan aivan lähellä Rynjulin lasten kanssa. Tämä riisui juuri vaippansa, antoi sen ja hunnun Torgrimin pojalle: »Tänään on niin kuuma», hän sanoi pojalle. Hänen äänensä oli kirkas ja hyvä — Eirik piti siitä.
Eirik tarkasteli häntä salaa sillä aikaa kuin Una tervehti Jørundia ja Ceciliaa. Hän ei ollutkaan punatukkainen, kuten hän oli luullut — hänen palmikkonsa olivat tuhanväriset, mutta hänen ihonsa oli juuri sellainen hieno, punainen ja valkoinen ja pisamainen, jonkalainen on usein punatukkaisilla, ja iho kiilsi kuin silkki. Hän oli pitkä, suora ja solakka — ja punaisenruskea puku oli aivan ruumiinmukainen hopeavyöhön asti, siitä se laskeutui hyvin runsain laskoksin, jotka levisivät hänen jalkojensa ympärille maassa. Hihat ulottuivat melkein maahan asti ja ne olivat kyynärpäihin asti halki, niin että kurotut, vaaleansiniset paidanhihat näkyivät.
Hän ei ollut sen kummemman näköinen kuin muutkaan terveet, säädylliset naiset, jotka ovat saaneet elää huolettomissa oloissa — kasvot olivat soikeat ja täyteläiset, nenä suora ja päästä paksuhko, silmät harmaat. Mutta Eirik tarkasteli naista, joka oli hänelle määrätty, ja hän näki hänessä eroavaisuuksia muista naisista. Torgrim ja Una mahtavat olla asiasta selvillä, hän arveli.
Kun heidän sitten oli lähdettävä, nosti Eirik Gunhild Bersentyttären satulaan. Tämä kiitti häntä ujostelemattoman ystävällisesti, katsoi alas Eirikin kapeisiin, tummiin kasvoihin, huomasi miehen kullanruskeitten, suurien silmien olevan erittäin kauniit, silloin hän hymyili hiukan ja kiitti vielä kerran ohjaksiin tarttuessaan.
Eirik ei päässyt Rynjulissa ollessaan hänen kanssaan ensinkään puheisiin, mutta hänen mielestään päivä jo siitä täyttyi, kun hän oli läsnä. Illalla halusivat talon nuoret, Astrid ja Torgils ja Elin, saada leikit toimeen.
Eirik ei aikonut ensin ottaa osaa — hän oli Unan lapsia ja näiden ystäviä niin paljon vanhempi. Ja hän oli kotiintulonsa jälkeen pysytellyt poissa leikistä ja tansseista. Mutta hän piti tanssista — ja hänen nuoret sukulaisneitosensa halusivat saada hänet kaikin mokomin esilaulajaksi. Hänen tullessaan ketjuun Astrid päästi irti Gunhildin käden ja tarttui hänen käteensä. Hän joutui siten seisomaan kahden nuoren neitosen keskellä.