»Mitä sinä, poikani, pidät Eikenin Bersestä?»
Eirik puri huultaan ja ponnisteli pysyäkseen totisena.
Olav virkkoi:
»Sinähän tiedät suvun olevan vanhan ja hyvän, monta kunnon miestä — ja heillä on paljon rikkauttakin. Ja neito on tullut äitiinsä; Helga oli erinomainen vaimo. Kaikissa sopimuksissahan on aina jotakin, jonka toivoisi olevan toisin. — Kuten tässä Berse —.»
Huomatessaan isän hymyilevän hänkin uskalsi nauraa.
»— Mutta hän onkin, tämä Berse, jo ikivanha, ja Eikenistä on
Hestvikeniin matkaa.»
»Samaa sanoi Gunhildkin.»
»Oletko sinä jutellut Gunhildin kanssa?» isä kysyi terävästi.
»En paljon. Me juttelimme vähän hänen ollessaan meillä Unan kanssa. Silloin hän mainitsi siitä — hänen mielestään oli vuonon varrella hauskaa, ja Eiken on kaukana sisämaassa, hän sanoi.»
»Niin, niin. Mutta älä nyt vain tee mitään ajattelematonta, Eirik — ole mieluimmin hänen kanssaan puhumatta, ennenkuin kaikki on valmista. Berse tulee — se ainakin on varma — mutta meidän on annettava hänen tulla hitaasti, annettava hengittää joka mäessä. Kyllähän sinä ymmärrät, sen olevan kohteliainta —»