Eirik nyökäytti jälleen. Jørund himoitsi hopeaa kuin susi — vaikkakin hän usein hävisi pelissä sen jälleen. Mutta hän ei ollut sentään milloinkaan luullut sen johtavan tällaiseen —. Tällaiseen, jota hän epäili, mutta josta hän ei kuitenkaan ollut varma —.
Sitten hän otti ne vaatteet, mitkä Cecilia oli pudottanut arkun eteen ja ojensi sisarelle kätensä. Cecilia vapisi koko ruumiiltaan.
»Eirik — Jumalan nimessä — mitä sinä aiot tehdä?»
»Puhua Jørundille. Älä pelkää, Cecilia», hän sanoi rukoilevasti.
Veli auttoi häntä luhdinportaita alas, seurasi häntä pirttiin ja sai hänet vuoteeseen -.
»Kutsunko Magnhildin luoksesi?»
Cecilia pudisti päätään.
»Eikö sinun ole vaarallista nyt olla yksin?»
»Ei, voin aivan hyvin olla yksin.»
Pihalla Kolbein juoksi aivan hänen jalkoihinsa. Eirik nosti sisarenpojan syliinsä; hän meni lapsi sylissään naistentupaan, kumartui ovesta: