»Kolli tahtoo äitinsä luo, hän sanoo — saammeko tulla sinne?»
»Olen mieluimmin yksin.»
* * * * *
Hän piti pojasta huolta, lauloi hänelle ja koetti hälventää oman
sydämensä tuskaa. Mutta nähtyään Jørundin veneen vuonolla hän kantoi
Kolbeinin naisten luo takkatupaan. Eirik seisoi viljapellon veräjällä
Jørundin tullessa mereltä.
»Sinä olet tullut kotiin —?»
»Olen, tulin aamulla. Minä jään tänne joksikin ajaksi. Minä haluaisin puhua kanssasi eräästä asiasta.» He kulkivat yhdessä pihan poikki. »Me voimme mennä sinun luhtiisi.»
Jørund hätkähti. Eirik katseli toista silmiin, kunnes sai hänen häilyvän katseensa hetkiseksi kiinni:
»Muista, Jørund, että olen ollut sinun ystäväsi lapsuudesta asti — olen jo monta kertaa pelastanut sinut pulasta. Ja nyt me olemme samassa aluksessa; sinun menestyksesi on meidänkin menestyksemme. Jos sinä olet menetellyt ajattelemattomasti, tulee sinun onnettomuudestasi siskoni ja meidänkin onnettomuutemme. — Ei, mene sinä vain edellä», hän lisäsi heidän saapuessaan luhdin portaille.
Jørund otti kätensä tikarinsa kahvalta ja totteli.
Luhtiin saavuttuaan Eirik meni suoraan arkun luo avaten sen.