Hän kietoi aarteet jälleen sarkakankaaseen, pisti sen vaippansa alle ja vei sen kätköön omaan vuoteeseensa.
Iltapäivällä hän, nähdessään Jørundin menevän pois, pistäytyi naistentupaan katsomaan, miten Cecilian laita oli.
Tämä istui ompelemassa jotakin Eirikin aamulla alas kantamista vaatteista. Eirikin oli vaikea kysyä, mutta hän sanoi sittenkin:
»Onko Jørund kertonut sinulle, mistä me aamulla puhuimme?»
»On. Kiitos, Eirik, tahtoessasi auttaa häntä. Hän ei itsekään käsitä, hän sanoo, miten hän saattoi olla niin ajattelematon, että hänet saatiin houkutelluksi ottamaan nämä esineet. Mutta asia on niin, että hän tahtoi hankkia isälle takaisin velkansa.»
Eiköhän se ollut valhe, veli ajatteli. Hän kumartui, silitti muutaman kerran ompeluksen yli kumartunutta pellavapäätä.
* * * * *
Illalla Eirikin ja isän mennessä nukkumaan Eirik virkkoi:
»Isä, minulla on sinulle pyyntö, sama, jonka olen jo ennenkin tehnyt — sovi Jørundin kanssa!»
»Minä olen jo sinulle vastannut.»