»Mutta sinun on tultava mukaan. Minä en pidä siitä, että sinä olet täällä metsässä yksin.»

Eirik astui suitset käsissä, ja Gunhild asteli hänen rinnallaan. He olivat olleet täällä nuoren karjan ja vuohien kanssa, hän kertoi, ja isän ja äitipuolen lähdettyä pois toissapäivänä hän oli tullut tänne katsomaan, miten täällä oli asianlaita. Blaalin oli antanut eilisaamuna hyvin vähän maitoa; hän ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota, mutta sitten paimen oli sanonut sen kävelevän niin omituisesti, kuin se olisi juovuksissa — ja sitten se ei tullut illalla kotiin. Eikä Gunhild ollut tahtonut osata nukkua koko yönä levottomuudesta — Blaalin, raukka, oli ulkona —. Eirik nieli hänen jokaisen sanansa — Gunhild jutteli hänelle, niinkuin he olisivat olleet ikänsä ystäviä.

Polku vei ulkoniitylle, jolla oli muutamia ränstyneitä hökkeleitä. Korjailtuaan Saltvikenin vanhat rakennukset Eirik ei voinut milloinkaan katsella rempallaan olevia taloja ajattelematta, mitä niille olisi tehtävä — niin täälläkin. Rakenteleminen oli hänestä maailman hauskinta työtä.

»Mutta meidän on oikeastaan mentävä toiselle haaralle, Gunhild — eilen oli lounaistuuli.»

Gunhild ei tiennyt vuohien menevän aina vastatuuleen.

He läksivät toisaannepäin. He kulkivat kumpikin yksinään, mutta ei sentään sen kauempana toisistaan kuin että he näkivät ja kuulivat toisensa; he vastailivat koko ajan toistensa huhuiluun.

Korkeat, kauniit sävelet kaikuivat kirkkaassa syysilmassa. Eirik juoksi rauskuvalla valkosammalella, siitä kivikon poikki, jossa oli käppyrään kääntyneitä, kuihtuneita sananjalkoja ja jossa vatukoissa oli vielä veripunaisia marjoja, mutta kivien koloissa oli pudonneita lehtiä, hopeanvalkoiset alapuolet päälläpäin. Hän juoksi soissa niin, että vesi roiski, ja keihäs vajosi syvälle mättäisiin hänen yrittäessään saada niistä tukea, hän joutui jäätyneille maille, joissa jääriite särkyi hänen askelistaan, ja synkkiin havumetsiin, joissa hän kadotti tytön näkyvistään. Silloin hän huhuili:

»Oletko siellä, oletko siellä, oletko siellä, Gunhild, Gunhild, oma
Gunhild —»

Ja tämä huhuili, vastaten:

»Oletko, oletko, oletko siellä, Eirik, Eirik, Eirik —»