Draumtorpin Guttorm keskusteli seuraavana aamuna kauan aikaa Eirikin kanssa. Hän tuntui olevan älykäs ja maltillinen mies. Hän jutteli Bersestä — muistutti, miten vanhusta oli vuosikausia pidetty talonpoikain päällikkönä, ja täydellä syyllä; hän oli nuoruudessaan ollut jaloluontoinen, urhea ja taitava mies. Nyt hän oli iän karttuessa tullut vähän erikoiseksi — ja hänen nuorella vaimollaan, kolmannella jo, jonka hän oli nainut kuusikymmenvuotiaana, oli paljon valtaa häneen, vaikkei hän tahtonut sitä tunnustaa. Ja ensimmäisen vaimonsa lapsista hänellä oli ollut paljon surua — poika, Benedikt, syytti isää sisarensa onnettomuudesta ja oli lähtenyt Eikenistä vihoissaan; Berse ei nähnyt häntä enää, sillä hän kaatui seuraavana vuonna Tanskassa. Mutta Eldrid ei kuollut, hänelle ei käynyt niin hyvin —.
»Mutta kaikista Helgan, sisareni, kanssa saamistaan lapsista hänellä on ollut iloa, Eirik — ja nyt olen iloinen, kun Gunhild joutuu niin hyviin naimisiin.»
Eirik huomasi tytön kaikkien sukulaisten tietävän asiasta; myöskin Gunhildin nuoret veljet, Torleif ja Kaare kohtelivat häntä kuin ainakin tulevaa lankoaan.
Guttorm oli tavannut Olav Auduninpojan kerran Hestbaekissä, ja hän pyysi hyvästellessä Eirikiä viemään isälleen terveisiä. Kun Eirik palasi kotiin, hänen täytyi kertoa Olaville olleensa Draumtorpissa ja kertoa hopealöydöstä. Olav suuttui kuullessaan sellaista löydetyn hänen metsästään. Eirik vastasi jo nuhdelleensa Ankia ja Liviä ja pitävänsä vasta silmällä heitä, mutta nyt hän pyysi isän säästämään heitä tällä kertaa.
Eirik tapasi jouluna eikeniläisiä, ja he kohtelivat häntä siten, että kaikki näkivät, mitä oli tekeillä. Heidän ratsastaessaan kirkkoon Skikkjustadista kahdeksantena joulupäivänä tiet olivat liukkaat ja sade virtasi suoranaan. Berse pyysi Eirikiä ratsastamaan Gunhildin kanssa ja pitämään tämän hevosta silmällä, ja Rynjulissa he saivat istua shakkipöydän ääressä yksin koko illan. Siitä tuli mitä omituisin peli, sillä Gunhild oli siinä leikissä mahdollisimman tyhmä, mutta Eirikin mielestä sekin sopi hänelle hyvin — hän ei ollut milloinkaan pelannut shakkia muitten naisten kuin sisarensa kanssa, ja tämä pelasi sitä paremmin kuin useimmat miehet.
Samana iltana Hestvikenin Olav ja Eikenin Berse juttelivat kauan yhdessä toisessa talon rakennuksessa — vaikkakin oli juhla — ja läsnä oli kummankin sukulaisia ja ystäviä. Olav kertoi jäljestäpäin Eirikille, mitä sovittiin morsiamen myötäjäisistä; Olavin oli määrä tulla Eikeniin Agneksenmessun iltana poikineen ja todistajineen, ja seuraavana päivänä Eirikin oli määrä kihlata Gunhild Bersentytär sormuksin ja lahjoin.
Seuraavana iltana Gunhild lähetettiin kotiin äitipuolensa ja vanhimman, naimisissa olevan veljensä kanssa, mutta Berse jäi Rynjuliin nuorempine poikineen. Oli mitä kaunein, kirkkain talvipäivä, ja silloin Eirik ehdotti lähtöä kaupunkiin, kenellä vain oli halua, katsomaan suurta juhlakulkuetta, kuninkaan tullessa Mariankirkkoon epifania-juhliin — kerrottiin Haakon-kuninkaan olevan Oslossa.
Kaikki nuoret halusivat olla mukana — Bersen pojat, Jørund Rypa, nuori Torgils Torgriminpoika sekä hänen serkkunsa Sigmund Baardinpoika Skikkjustadista. Silloin sanoi Torgrim, isäntä itse, että häntäkin haluttaisi lähteä: »Mitä sinä, Olav, arvelet, emmeköhän mekin voisi kerran yhtyä nuoriin?»
Olav Auduninpoika nauroi päätään pudistaen. Hänen oli paras kääntyä kotia kohti: »Cecilia on saanut ilmankin jo olla siellä kyllin kauan yksin.»
Silloin astui Berse itse esiin. Hän oli ollut Eirik-kuninkaan henkivartiossa ja sitten Haakon-kuninkaan, ja nyt hänen mielensä teki mennä tervehtimään kuningastaan viimeisen kerran ja hän aikoi yhtyä kulkueeseen.