»Jumalan nimessä, jos sinä tiedät enemmän, niin sinä myös käsität minulla olleen pätevän syyn menetellä täten — salaisesti — kuten minä olen tehnyt —»
»Voi olla niin.» Guttorm seisoi hetkisen nieleskellen nieleskelemistään jotakin. »Sinä et tiedä, onko minun hopeitani siellä vielä enemmänkin?»
»En —. Minä en ole sitä ajatellutkaan. Enkä minä sitä usko — mutta jos sinä tahdot, sinä voit tulla meille, kun lumi on sulanut mäestä, minä autan sinua mielelläni etsimään.»
Guttorm katsoi nuorukaiseen terävästi — hän punastui itsekin sanoessaan:
»Parempi olisi saada asia loppumaan», hän sanoi sitten. »Jørund Rypa sanoi olleen neljä pikaria — suuren maljan ja neljä pientä —»
Eirik katsoi Guttormiin hämmästyneenä. Hopeakimpale, hän ajatteli.
Jørund oli siis itse sulattanut osan aarteista — yhä hullumpaa vain.
Hän pudisti päätään:
»Minä en ole nähnyt muuta kuin sen, minkä sinulle annoin.
Niin etten minä tiedä, kuka sinun pikarisi on sulattanut.»
»Siellä oli ollut neljä hopeapikaria sekä hopeakimpale», Guttorm virkkoi hiljaa.
Eirik tuijotti — puna levisi hiljaa yli hänen kalpeitten kasvojensa.
»Silloin Jørund muistaa väärin.»