»Mitä Berse sanoi?». Eirik kysyi.
»Bersekö — no sen sinä voit aavistaa —. Mutta sanopa, mikä mies tämä sinun lankosi, Jørund Rypa, oikeastaan on?»
»Olethan sinä kuullut Gunnarsbyn Rypungeista. — Hän ja minä olemme olleet ystäviä vuosikausia —»
»Ettekö te ole enää —? Se johtui mieleeni hänen sanoessaan sinun silloin vasta päättäneen antaa hopeat takaisin, kun tuli puhe meidän sukulaisiksi tulostamme — sinä ymmärrät, ettei hänen olisi tarvinnut sitä sanoa; olisi ollut sopivampaa, ettei hän olisi sanonut sitä vaimonsa veljestä. Ellei hänellä vain liene ollut tarkoitus estää sinun avioliittoasi Gunhildin kanssa —?»
Eirik katsoi toiseen hetken aikaa.
»— Sitä on vaikea uskoa —», hän kuiskasi hiljaa. Sitten hän ojentausi, pudisti päätään, heitti vaipan harteilleen. »Mutta nyt minä lähden Bersen luo», hän sanoi reippaasti.
Guttorm ojensi kätensä ikäänkuin häntä estääkseen:
»Sen sinä toki käsität, Eirik — mitä me olimme ajatelleet sinusta ja
Gunhildista, siitä ei nyt tule mitään.»
»Puhuthan sinä minun puolestani, Guttorm», nuorukainen kysyi innokkaasti — »sanot Berselle uskovasi minun olevan rehellisen miehen?»
»Sen teen, saat olla varma siitä! Mutta on — toisesta kysymys, Eirik. Mitä varmemmin uskomme sinun olevan kunnon miehen, sinun ja isäsi ja kaikki sukulaisesikin, sitä enemmän pelkäämme joutua sukulaissuhteeseen sellaisen —»