Eirik tuijotti Guttormiin — hänen huulensa olivat tulleet valkoisiksi kuin sairaan miehen huulet.
»Minä etsin Bersen käsiini joka tapauksessa», hän sanoi sitten ja läksi ripeästi astumaan katua kohti.
* * * * *
Mutta heidän saapuessaan majataloon he saivat kuulla Bersen ratsastaneen pois koko seurueineen. Ja heti sen jälkeen oli Jørund lähtenyt. — Rynjulin Torgrim oli ottanut puolustaakseen Eirikiä, kertoi Karl, Guttormin tyttären mies, mutta kun Berse ei tahtonut ensinkään uskoa Eirikin olevan yhtä viattoman kuin lapsi äitinsä kohdussa, Torgrim raivostui. Kun hän vielä sanoi sen olevan pahan jutun, ettei Bersellä ole milloinkaan ollut järkipahaista, sillä nyt olisi ollut sitä tarvis pikkuruikkuisen — silloin vanhus oli lähtenyt tiehensä vihan vimmassa. Torgrimin keskustelu Jørundin kanssa oli päättynyt siihen, että isäntä oli siepannut härän ruoskan ja iskenyt sillä Jørundia kasvoihin —.
»— Ja elleivät Jumala ja Pyhä Olav olisi ohjanneet kättäni, olisin minä siepannut keihään sen sijaan ja iskenyt sen hänen lävitseen», Torgrim vaikeroi heidän siitä puhuessaan.
Sitten hän käänsi kiukkunsa Eirikiin, joka ei vastannut Torgrimin vihaisiin selityksiin:
»Sinä istut niin alakuloisena kuin raskaana oleva morsian — tai enkeli, jolta paholaiset ovat nykineet kaikki siipisulat! Mene sen sijaan veljien luo kaupungin ulkopuolelle ja pyydä heiltä takaisin kaapuasi! Silloin Jørund on saavuttanut sen, mitä on halunnutkin!»
Karl vihelsi — Guttorm vilkaisi äkkiä häneen. Mutta Eirik vastasi rauhallisesti:
»Tapahtuipa mitä tahansa — sillä lailla minä en aio luostariin palata — jos sinne palaan.»
Torgrim sanoi, että heidän on noustava heti ratsaille — selitettävä Olaville asianlaita: »Sinä, Guttorm, olet rehellinen mies, sinä lähdet kanssamme.» Guttorm lupasi lähteä.