* * * * *
»Olisi ollut viisainta sinun kysyä isältäsi neuvoa», Guttorm sanoi Eirikille heidän ratsastaessaan Botnissa jään poikki, »heti päästyäsi asian perille.»
»Kun sinä kerran tunnet hänet», Eirik vastasi kiivaasti, »mitä sinä luulet, että isä olisi tehnyt? Sen jälkeen olisi meidän yhteiselämämme käynyt Hestvikenissä sietämättömäksi. Jumala auttakoon nyt sisartani ja hänen lapsiaan —»
Jonkin matkan päässä Draumtorpista he kohtasivat erään Guttormin rengin; hän kertoi Bersen tulleen sinne ja tahtovan puhua isännän kanssa ennen Eikeniin lähtöään.
»Odottakoon», Torgrim virkkoi, ja Guttorm vastasi tulevansa huomenna kotiin.
* * * * *
Oli jo pimeä heidän saapuessaan Hestvikeniin. Joukon ratsastaessa tuvan oven eteen Eirik huomasi jonkun seisovan vartiovuorella kuvastuen mustana taivaanrannan viimeistä viheriää juovaa vastaan. Isän tullessa alaspäin Eirikin mieleen johtui mies, jota kuljetettiin tuomarin luota toisen luo — minä en jaksa, Jumala, hyvä Jumala, auta minua jaksamaan!
Oli niin pimeä, etteivät he erottaneet Olavin kasvoja hänen tullessaan, mutta Torgrim oli rientänyt hevosen selästä häntä kohti:
»Onko hän tullut kotiin, Jørund nimittäin, ja mitä hän on kertonut —»
»Ei yhtään sellaista sanaa, mihin minä uskoisin», Olav vastasi ivallisesti. »Mutta tulkaahan sisään!»