»Muista, isä, mitä minä olen sinulle sanonut Jørund sai oppia jo varhain, ettei hänen ollut luottamista lähimpiin omaisiinsa. On hyvin ikävää, kun hän nyt luulee sekä sinua että Eirikiä vihamiehikseen ja että hänellä on kostamisen syytä.»
»— ja kylläpä hän kestikin miehekkäästi!» Torgrim kivahti.
»Sinäkin, sukulainen, lienet ollut yhtenä syynä mieheni luuloon, että te kaikki tahdotte hänelle vain pahaa. Sellaisen, joka sinua ei tunne, on vaikea ymmärtää, ettet sinä tarkoita suuriakaan kaikella sillä, mitä sinä sanot pahan pään saadessa sinut valtoihinsa.»
Siitä tuli ikävä ateria — miehet söivät ja joivat kaikkia Cecilian ja hänen neitostensa pöydälle kantamia herkkuja melkein ääneti. Olav oli sanonut tuskin sanaakaan — hän ei ollut Eirikille virkkanut mitään, ja sekä Eirik että Jørund istuivat siinä ääneti kuin seinä. Cecilia jäi sisään, tarjoili itse. Mutta neitosten vietyä ruoat pois ja kun olutta oli tuotu lisää, emäntä kääntyi Guttorm-isännän puoleen:
»Minulla on sinulle pyyntö, Guttorm, ja se pyyntö on suuri, mutta minä
en voi kääntyä kenenkään muun puoleen kuin sinun — sukulaisestani
Torgrimista minulla ei ole mitään apua. Tahdotko ratsastaa kanssani
Eikeniin huomenna; minä tahdon puhua itse Bersen kanssa.»
»Berse on kotonani Draumtorpissa, emäntä.»
»Anna minun sitten ratsastaa kotiisi. Tämä Sigur Baardinpoika on luvannut tulla mukaan ja saattaa minut kotiin —»
»Minä ratsastan itse huomenna Guttormin kera», Olav virkkoi.
»Sitä parempi —»
»Ei», isä sanoi, »me emme voi ottaa sinua mukaamme, tyttöseni. Täällä Hestvikenissä ei ole milloinkaan ollut sellaista tapaa, että me olisimme sallineet naisten ajaa asioitamme.»