»Muista, isä — minä en ensin luonut katsettani häneen — Gunhildiin. Te sitä tahdoitte, sinä ja Berse. Me tiesimme kumpikin tutuiksi tullessamme, mikä teidän tahtonne oli — että me alkaisimme pitää toisistamme. Muista se puhuessasi hänen isänsä kanssa —»
Olav pudisti päätään:
»Siitä, mitä sinä Eirik tarkoitat — siitä ei tule milloinkaan mitään.»
»Oi, tulee!» Eirik väänteli käsiään. »Koko kylä tietää Agneksenmessuna olevan juhlat. Voitatteko te mitään sillä, että kaikki saavat juoruamisen aihetta, jollei siitä tulekaan mitään —. Ajattele sitä, isä, ellet sinä muuta ajattelisikaan! Älä ole liian jyrkkä puhuessasi Bersen kanssa —»
»Sinä pyydät minulta paljon, Eirik», Olav virkkoi hiljaa.
»Mutta se merkitsee meillekin paljon —»
»Jos voin, ajattelen asiaa», Olav sanoi kuten ennenkin.
»Et sinä lupaa paljon», Eirik kuiskasi.
»Muille minä en lupaisi niinkään paljon, poikani —» Olav läksi ja Eirik seurasi.
Guttorm istui jo satulassa. Eirik meni pitelemään isän hevosta tämän noustessa satulaan; silloin Cecilia tuli naistentuvasta. Hänellä oli yllään tumma, nahkareunainen huppuvaippansa. Rintalapsi oli hänellä sylissään ja Kolbein käveli vieressä pidellen äitiä hameesta.