»Satuloitko minulle Brunsveinin, Eirik», hän pyysi. »Minun Graaenini on alkanut ontua takajalkaansa, huomasin aamulla. Minä vien vain lapset Ragnan luo —.»
»Ei, Cecilia», Olav virkkoi. »Minä olen sanonut sinulle, ettet saa tehdä niin.»
»Kyllä, isä. Se merkitsee minulle enemmän kuin kellekään muulle. Ellei Berse tahdo kuulla sinua — minua hänen on kuultava, niin totta kuin hän on kristitty mies — kun minä pyydän mieheni ja kolmen poikani puolesta.»
Olav seisoi katsoen tyttäreensä. Silloin Guttorm sanoi hevosen selästä:
»Luulenpa vaimon olevan oikeassa. — Anna tyttäresi tulla mukaan; minä luulen hänen olevan viisaimman.»
»Sinä et jaksa, Cecilia.» Isä astui aivan hänen eteensä». Tässä pakkasessa. Ja on epävarmaa, ennätämmekö illalla kotia. Minun on mahdollisesti jäätävä Hestbaekiin yöksi. Se on sinulle vaikeata, sinun rintasihan on maitoa täynnä —»
»Oi, kyllä minä jaksan —» hän hymyili, hymy sammui samassa. Hän meni sitten lapsineen Ragnan tupaa kohti ja Eirik meni talliin.
* * * * *
Heidän ratsastettuaan metsään joensuussa Eirik kääntyi naistentupaa kohti. Hänen sydämensä sykki ajatellessa kohtausta langon kanssa; hän ei vieläkään tahtonut uskoa ymmärtävänsä Jørundin menettelytapaa — hän oli Cecilian mies, ja niin kauan kuin he kaikki elivät, hän kuului heihin —.
Samassa hän muisti juuri tässä eteisessä seisoneensa Bothildin kanssa eräänä iltana. Hän oli melkein unohtanut, minkälainen hän oli ollut niinä hulluutensa päivinä, jolloin hän ei ollut halunnut muuta kuin kiusata lapsiparkaa, hän oli vento vieras sille miehelle, joksi hän nyt oli muuttunut.