* * * * *
Hän ei herännyt, ennenkuin Jørund ravisti häntä: »Etkö sinä tule syömään?»
Eirik nousi. Jørund oli tänään aivan toisenlainen arka ja hiljainen, ääni erittäin pehmeä. Heidän käytyään ruokaan käsiksi Jørund kysyi hetken kuluttua katsellen sivulle:
»Kuule — Eirik — oliko niin, että — aioinko minä tehdä sinulle jotakin — tappelimmeko me eilen?»
»Etkö sinä itse muista, mistä me eilen puhuimme?» Eirik kysyi vakavana.
»Minä en oikein tiedä — mitä minä olen uneksinut Ja mikä on totta. Minulla on joskus niin sietämätön päänsärky, etten minä muista jäljestäpäin mitään —»
»Voitko sinä tänään paremmin?»
»Minun pääni on tänäänkin kipeä — mutta toisella tavalla —»
Ja heidän syötyään hän paneutui jälleen vuoteeseensa ja nukkui uudelleen. Eirik kurkisti häntä monta kertaa. Päivällisen maissa Olav ja Cecilia palasivat kotiin.
Eirik meni ulos heitä vastaan. Hän koetti lukea isän kasvoista — Olav ei ollut häntä huomaavinaan, ei tervehtinyt — hän astui hevosen selästä ja meni suoraa päätä omaan tupaansa katsomatta puoleen tai toiseen. Eirik seurasi Ceciliaa Ragnan tuvalle. Saatuaan Audunin täpötäysille rinnoilleen Cecilia vetäisi helpotuksen huokauksen. Eirik nosti hänen maahan pudonneen vaippansa.