— Eirik ymmärsi todeksi, mitä hän oli pyhistä isistä kuullut — kansan tuomio ja menestys maailmassa alkoi merkitä hänelle niin vähän, että hän ei voinut olla ihmettelemättä, miten kukaan voi niiden tähden niin taistella kuin taisteltiin — surulla ja murheella ja viekkaudella ja petoksella ja väkivallalla. Ellei olisi ollut kysymyksessä Gunhild ja heidän välinen rakkautensa, ja että Cecilia ja Jørund tarvitsivat häntä — hän olisi mielellään luopunut kaikesta maailmallisesta aivan heti. Mutta hän alkoi ymmärtää sanoja »olla maailmassa, eikä kuitenkaan maailmasta» — hänestä tuntui, ettei mikään voisi järkyttää hänen sisintään, mielensä rauhaa.
Eirik meni eräänä varhaiskevään päivänä sisarensa kera Rynjuliin; Cecilia halusi nähdä siellä kasvatettavana olevaa lastaan. Eirik istui Unan kanssa tämän kutomohuoneessa katsellen, miten Cecilia kävelytteli poikaansa lattialla — Torgils Jørundinpoika oli oppinut kävelemään sitten äidin viime näkemän. Silloin Torgrim tuli sisään. Isäntä virkkoi hetken kuluttua:
»Oletko sinä kuullut Gunhildin saaneen uuden kosijan?» Hän mainitsi
miehen, jonka nimeäkään Eirik ei ollut kuullut, joku agderilainen.
»Berse ei vain ollut ottanut oppiakseen. Hän ajoi tahtonsa perille
Eldridin naimisessa, ja kävi niinkuin kävi. Ja nyt hän sittenkin myy
Gunhildin sellaiselle vanhalle peikolle.»
Sisarukset ratsastivat kotiin hämärissä; ensimmäiset suuret tähdet tuikkivat vaalealta taivaalta lepikon tuuheitten latvojen lävitse. Oli leuto ilta — raaka mullan lemu kohosi ruskeilta, alastomilta mäiltä, ja linnut lauloivat kaikissa lehdoissa. He ratsastivat kauan ääneti, silloin sisar virkkoi:
»Eirik — se, mitä Torgrim kertoi Gunhildista —. Sinä menetät hänet meidän tähtemme —»
»Gunhild ei anna pakottaa itseään», Eirik vastasi.
»Pakottaa — siihen on monta keinoa», sisar virkkoi Eirik sanoi hetken kuluttua:
»Koska me nyt olemme joutuneet keskustelemaan näistä asioista — ja ellet tahdo, ei sinun tarvitse vastata — onko Jørund kiusannut sinua joskus sillä, että hän luulee pahaa kaikista ihmisistä —?»
»Mistä sinä sen tiedät?» Cecilia kysyi kiivaasti.
»Silloin talvella — jolloin hän ei ollut oma itsensä, vaan kiusasi kaikkia — sinäkään et ollut vapaa —»