»Käydään levolle», Eldrid sanoi sitten. »Nyt sinulla ei ole mitään syytä lähteä yöllä ratsastamaan.»
Eirik riisuutui sen verran kuin hänellä oli tapana yöksi riisuutua. Mutta sitten hän jäi istumaan vuoteensa jalkopäähän penkille, käsivarsi hevosenpää-hirren ympärillä, tuijottaen lieden sammuvaan tuleen. Eldrid makasi jo nahkasten alla omassa vuoteessaan. »Käy maata», hän kehoitti parisen kertaa, ja Eirik vastasi: »kyllä», mutta jäi istumaan.
Silloin Eldrid nousi jälleen vuoteesta, tuli hänen luokseen avojaloin, karkeassa, tummassa alushameessaan. Hän tarttui Eirikin hartioihin, työnsi hänet istumaan suoraan niin äkkiä, että Eirikin niska kolahti seinähirteen.
»Älä istu sillälailla tuijottamassa!» hän virkkoi kärsimättömästi.
»— Sinulla on vielä paljon opittavaa, Eirik!»
»Opittavaa —», Eirik tarttui toisen ranteisiin. »Pitäisikö minun sinulta saada ehkä oppia?»
Eldrid katsoi Eirikin vääntyneihin kasvoihin. Hänen sieraimensa laajenivat ja silmät suurenivat:
»No niin — osaisin minäkin opettaa sinulle yhtä ja toista –»
Silloin Eirik sieppasi hänet syliinsä, peitti hänen halkeilleet huulensa suudelmillaan.
XVII.
Aina luostariajoistaan asti Eirikillä oli ollut tapana valvoa joka yö niihin aikoihin, jolloin veljet nousivat ja menivät aamusaarnaan. Ja hän teki nytkin niin maatessaan Eldridin sylissä.