Nyt herättäjä kulki dormitorion läpi, kuiskaten »Benedicamus Domino», ja miehet vastasivat hiljaa »Deo gratias» noustessaan lattialle. Hän oli itse ollut astumassa hiljaa valoisaan kuoriin laululla tervehtimään aamunkoittoa; hän oli itse maannut polvillaan rukoillen heikosta aamuruskosta aina siihen asti, jolloin aurinko loisti koko voimallaan ja kaikki ihmiset läksivät töihinsä. — Ja nyt hän oli kulkeutunut tänne, ja se, mitä tämä nainen oli hänelle opettanut, oli sellaista, joka tuntui hänestä helvetin kuumuuden esimaulta —. Ja hän tunsi kumman jähmettyneen tuskan vallassa — kaikki tämä, mikä hänelle nyt oli tapahtunut, oli hänelle määrätty jo hänen syntymästään, ja nyt se oli toteutunut. Hän tunsi yhä selvemmin täällä metsän korvessa kaikki: tämä kaikki oli ollut hänen unessaan — vieläpä pieni peltokin kuihtuneine risuaitoineen; hän oli unessa ratsastanut Raudenilla Porton tullessa lentäen levein, sinisin siivin, vetäen hänet hevosen selästä ja heittäytyen hänen päälleen kuumin, rajuin rakkauden osoituksin, jotka kauhistivat häntä. Ja nyt tämä oli saanut hänet siipeinsä alle, iskenyt häneen nokkansa ja kyntensä, repinyt hänen sydäntään ja imi hänestä voimaa.
Hän ei löytänyt mitään tietä takaisin. Tällä kertaa hän ei voinut irtaantua Portosta ja paeta, kuten hän teki unessa — siihen hänellä ei nyt ollut voimia. Eldrid oli ollut ensimmäinen nainen, jonka hän oli rakkaudesta omistanut — ensimmäinen, joka oli tahtonut hänet eikä rahaa maksuksi. Ja sitten — ratsastaa hänen luotaan jonakin päivänä ja jättää hänet tänne yksin korpeen ja kurjuuteen, sitä hän ei voisi milloinkaan tehdä.
Ja keskellä onnettomuutta hänelle valkeni — tämä ei loppunut tähän. Hän oli ennenkin jäänyt pahan käsiin, mutta hän oli siitä pelastunut ja hänen jalkansa oli tavannut lujan kalliopohjan ja hänestä oli tullut entistä vapaampi mies. Ja Hän, joka silloin oli pelastanut, pelastaa nytkin. Kukaan ei pääse kohtaloaan pakoon, mutta Jumala on kohtalonkin yläpuolella. Ja silloin ei voinut olla tarkoitettu äsken tapahtunut, että Portto saisi iskeä nokallaan hänen sydämeensä ja juoda hänet tyhjäksi ja kuivaksi, mutta hänen mieleensä tuli: kaikki lieneekin tapahtunut siksi, että hän pelastaisi Porton.
Tätä oli kestänyt toista viikkoa. Hän teki Eldridille töitä päivisin ja hän tutustui kolmeen työtoveriinsa, eukkoon, paimeneen ja Holgeiriin, Eldridin vanhaan sukulaiseen. He eivät ihmetelleet — tuskinpa kukaan ihmetteli mitään täällä Eldridin luona. Eikä Eirikkään ihmetellyt, tavallaan — kaikki, mitä oli tapahtunut hänen lapsuudessaan korvessa olonsa ja tämän metsässä olon välillä, oli kuin unta.
Hän oli ottanut pari kertaa jousen ja nuolen talossa oli paljon aseita; kysyessään Eldridiltä, kenen ne olivat, tämä vastasi vain »minun». Hän läksi metsälle.
Hän palasi kotiin kymmenennen päivän aamuna siitä lähtien, jolloin Guttorm oli ollut siellä, tuoden Eldridille kaksi metsoa. Sitten hän kysyi Eldridiltä äkkiä, ilman mitään valmisteluja:
»Tuletko sinä minun kanssani naimisiin, Eldrid?» Eldrid naurahti: »En minä tule.»
»Mikset?»
»Tiedätkö sinä, miten monta miestä minulla on ollut?» hän kysyi pilkallisesti.
»Tuskinpa niin monta kuin Maria Magdalalla.»