»Pidä minä haluat!»
* * * * *
Silloin hän möi Holgeirille sen pienen hopeaketjun ristineen, jota hän oli kantanut kaulassaan vaatteitten alla pikkupojasta asti, ja osti jauhoja ja maltaita. Eldrid pani kaljaa ja leipoi ja he teurastivat vasikan; hän valmisti kihlajaisia synkin katsein ja kummallisin puhein, mutta pitäessään häntä sylissään Eirik tiesi hänen olevan sellaisen, koska hänellä, Eirikillä, nyt oli valta hänen ylitseen: Eldridin mielestä tämä avioliitto oli hullutus, mutta hän ei voinut luopua Eirikistä. Eräänä yönä Eldrid kysyi Eirikiltä:
»Mitä sinä minulle sitten teet, kun sinä muutat takaisin Hestvikeniin?»
»Ei ole ensinkään varma, tulemmeko me siellä asumaan isän eläessä», Eirik virkkoi. »Mutta olethan sinä suuremmankin talon taloutta ennen hoitanut.»
Eldrid oli niin laiha, että Eirik painaessaan hänet syliinsä tuli ajatelleeksi suuria lintuja, joita hän oli väliin pyytänyt, niistä oli joskus tullut siipirikkoja, mutta ne olivat sittenkin pysyneet jotenkuten hengissä pitkät ajat.
Vähän ennen heinäntekoa Eirik kutsui naapurit kesteihin, ja sitten hän läksi papin luo Saanan kirkolle. Eirik oli antanut hevosensa Holgeirille ja kulki itse jäljessä kahden metsätalon miehen kanssa.
Holgeir johti puhetta, Eirik mainitsi nimensä ja isänsä nimen ja kotipaikkansa. Sira Jon lupasi kuuluttaa avioliiton laillisessa järjestyksessä ja lupasi myöskin saapua kihlajaisjuhliin.
Ne olivat kolme päivää ennen Knuutinmessua ja kaikki kävi hyvin. Eirik kihlasi Eldridin sormuksellaan; varmuuden vuoksi hän sovitti sanansa, sanoen: »Minä otan sinut aviovaimokseni», niin että hän sai olla varma avioliiton pätevyydestä, koska hän oli elänytkin jo hänen kanssaan. Eldrid käytti vastatessaan samoja sanoja.
Sira Jon luki sitten muutamia rukouksia, siunasi heidät vihkivedellä ja siunasi sekä vuoteen että ruokapöydän. Juhla oli erittäin kaunis. Köyhät, todistajina olleet naapurit eivät tienneet paljoakaan merkillisen naapurivaimon entisyydestä, mutta he tuntuivat viihtyvän hänen pöydässään. Pappi istui ylimmällä istuimella; nyt, kun hän ja hänen kaksi apulaistaan olivat riisuneet valkoiset pukunsa yltään, hän tuli hyvin puheliaaksi ja hyvin iloiseksi. Hän oli itse köyhän talonpojan poika naapuriseudulta ja hän oli ollut usein täällä Nesessä lapsuudessaan, sillä Benedikt Bersenpoika oli ostanut tämän sisarelleen hänen äitinsä sisaren mieheltä. Hän kehui kovin, minkälainen Nes oli siihen aikaan ollut, ja antoi Eirikille hyviä neuvoja, mitä hänen nyt pitäisi tehdä, tultuaan tänne isännäksi, kehoitti häntä myöskin osoittamaan kiitollisuutta Jumalalle, päästyään näin hyviin oloihin.