»Ainoa poika kaiken lisäksi ja perillinen — ja sinä aiot naimisiin
Eldrid Bersentyttären kanssa!»
»Niin», Eirik hymyili, »minä arvelen omasta puolestani olevani hänen kanssaan saman arvoinen.»
Silloin sira Jon huusi, ettei hän missään maailmassa lukisi sitä morsiusmessua eikä julkaisisi kolmatta kuulutusta.
»Sitä sinä, sira Jon, et voi meiltä kieltää.»
»En voi — niin, minä tiedän, että sinä olet pistänyt nenäsi luostarin sisäpuolelle ja haistellut vähän siellä olleita kirjoja — sinä saat kannella Peter Profastille tai piispalle, jos uskallat!»
Ei auttanut, sanoi Eirik mitä tahansa — että hän oli aikoja sitten täysi-ikäinen ja Eldrid leski, että oli kihlautunut hänelle sukulaisen kehoituksesta ja että heidän yhdyselämänsä on kirkon lain mukaan oikea eikä sitä voisi purkaa ilman kuoleman syntiä, ja ettei Berse enemmän kuin Olavkaan kuulunut hänen lammaslaumaansa, niin ettei hän voinut käsittää, miksi pappi heitä niin pelkäsi. Ei sekään auttanut, kun hän viekoitteli sira Jonia ja lupasi muistaa häntä kerran tultuaan Hestvikenin isännäksi.
Ja niin ei häistä tullut mitään. Eirik oli yhtä onnellinen — koskei Eldrid näyttänyt panevan sitä pahaksi. Se, mikä jo oli tapahtunut, riitti Jumalan lain mukaan, sen mukaan he olivat jo mies ja vaimo, ja mitä taas maalliseen lakiin tulee, merkitsi se sangen vähän, ainakin vielä.
* * * * *
Mutta papin kanssa puheissa oltuaan hänen täytyi muistaa, että maailmaa oli Nesen Pitkänjärven ulkopuolellakin. Ja eräänä päivänä syksyllä hän sanoi vaimolleen käyvänsä kotona isäänsä katsomassa.
Hänen lähtöaamunaan Eldrid saattoi häntä jonkin matkaa suon poikki.