Sora narskui hänen jaloissaan, ja tuuli vihelteli rantakaisloissa; autiolla ruohikolla, jossa kasvoi jäykkiä katajia, makaili pari mullikkaa. Niin — tänne hän ei ollut astunut jalallaan sen päivän jälkeen, jolloin hän läksi Gunhildia etsimään. Ja nyt hänen elämässään ei ollut kerrassaan mitään, minkä hän olisi niin tarkoin unohtanut kuin Gunhildin —.

Hän oli odottanut ihmisten olevan jo vuoteissaan, mutta tultuaan aitauksen sisään hän näki tumman olennon seisovan veräjällä — siinä oli isä.

»Minä täällä, isä» — hän pyrki vaistomaisesti isänsä edelle, siksi hän puhui nopeasti: »Minä tulen Hestvikenistä; asiat ovat nyt sillä kannalla, että meidän olisi Cecilian mielestä neuvoteltava yhdessä, mitä olisi tehtävä; hän lähetti hakemaan sinua.»

»Asiat ovat olleet sillä kannalla jo kauan aikaa», Olav vastasi. »Mutta sinusta en minä ole kuullut hiiskaustakaan. Tuskinpa siellä asiat sen hullummin ovat kuin mitä ne ovat olleet koko tänä aikana, jolloin sinulla ei ollut mielestäsi mitään asiaa käydä kotona.»

Mutta isä itsehän oli kieltänyt häntä tulemasta. Eirik tunsi nuoruutensa vihan tapaista: eikö isä voinut milloinkaan olla hänelle oikeudenmukainen ja sovinnollinen. Mutta hän hillitsi mieltään — jos hän alkaisi selvitellä ja puolustella itseään, tulisi paha vain pahemmaksi.

»Minä en kuullut milloinkaan muuta kuin hyviä uutisia — mutta sinä saatat olla oikeassa; on turha luottaa kuulopuheisiin.»

Knut ja Signe nukkuivat tuvassa, Olav sanoi — heidän oli mentävä luhtiin, jossa hän itse nukkui. Siellä oli pilkkopimeätä ja Eirik kompastui esineisiin ja kolhi tavaroita, joita oli siellä sikin sokin pimeässä. Ja pimeässä, ovi kevätyöhön raollaan, he istuivat yhdessä puhelemassa. Eirik kertoi, mitä Hestvikenissä oli tapahtunut ja mitä hän itsekin oli ajatellut: »Cecilia ei voi asua Jørundin kanssa tämän jälkeen.»

»Ei, se jää sinun ja vaimosi asiaksi. — Ja silloin onkin Hestvikenissä hauska elämä, kun te kolme siellä asutte —»

Äänen kirvelevä iva teki lopun Eirikin kärsivällisyydestä.

»Hestvikenissä ei ole milloinkaan ollut hauska elää, isä. Äitiä sinä kiusasit — minä en tiedä, teitkö sinä sitä tahallasi vai tahtomattasi. Sitten sinä olet tehnyt kaikkesi kiusataksesi meitä, kunnes me olimme samaa mieltä, Cecilia ja minä — että kaikki muu oli helpompaa kuin elää sinun kanssasi. Pidä se mielessäsi, kun hän muuttaa tänne sinun luoksesi, ja ole kuin kristitty mies äläkä niinkuin vuoren peikko hänen lapsilleen — vaikkakin heillä on hiirenkorvat.»