* * * * *
Olav herätti hänet — hänestä tuntui, että hän oli vast'ikään nukkunut.
Aurinko oli tuskin noussut heidän soutaessaan Hevostunturin alla.
Silloin Olav katkaisi hiljaisuuden:
»Kun me saavumme perille», hän sanoi, »lähden minä heti ratsastamaan metsään Svein ja minä. He eivät voi nukkua metsässä koko lapsilaumoineen ja lisäksi vielä Gudrun. Minä toimitan Ankin ja Livin takaisin Rundmyriin aivan heti — sinä pidät niin kauan Jørundia silmällä. Hän saa maksaa täydet sakot surmaamastaan pojasta ja häpäisemästään tyttärestä. Minä luulen hänen muistavan seuraavalla kerralla, kun järki aikoo juosta tiehensä, että hän tarttuu sitä hännästä kiinni —»
Eirikin pidellessä venettä rannassa, jotta isä pääsi siitä nousemaan, hän kuuli Olavin kysyvän:
»Mitä kuuluu, Halstein?»
Renki oli omituisen näköinen ja kalpea. Hän odotti, kunnes Eirik seisoi isänsä rinnalla.
»Jørund kuoli yöllä, Olav», hän virkkoi hiljaa.
Olav kysyi hetken kuluttua:
»Onko —»
»Hänessä on tikarin haava. Suoraan rinnassa. Sen enemmän minä en tiedä.»