— Hänelläkin oli ollut lapsia — niiden nimet olivat Aleksander ja Rufus. Hän oli kerran kuullut, mitä näistä Simonin pojista oli tullut: pyhimyksiä ja kruunatuita veritodistajia Olav valvoi maaten, kunnes kuuli kirkosta kaukaista laulua. Kuunnellessaan aamumessun säveleitä, jotka hukkuivat tuontuostakin tuuleen, hän nukkui.
Hänen herätessään aamu oli jo pitkälle kulunut. Nytkin laulettiin — hän arveli siellä olevan palmunvihkimisen ja sitten tuli juhlakulkue, joka kulki kirkon ympäri. Olav jäi makaamaan — hänessä puhkesi uudelleen harmi: miten hän olikin lähtenyt aivan näin arkitamineissaan. Hänen tullessaan alas karkeissa, vanhoissa työvaatteissaan ja painavissa saappaissaan oli jumalanpalvelus jo pitkällä; kuorista kuului:
»Passio Domini nostri Jesu Christi secundum Mattheum.»
[Palmusunnuntaina lauletaan P. Matteuksen evankeliumin 26. ja 27. luku;
kärsimyshistoria lauletaan tiistaina P. Markuksen, keskiviikkona P.
Luukkaan, perjantaina P. Johanneksen mukaan.]
Hän seisoi niin, ettei voinut nähdä laulavia pappeja. Ja tänään oli pitkä teksti, niin ettei hän siitä osannut sanasta sanaan muuta kuin jonkin palan sieltä täältä. Hän seisoi oven suussa vanhaan, ruskeaan vaippaansa kääriytyneenä, ja kirkas, voimakas miesääni, joka nousi ja laski evankeliumin laulun mukaan, kuljetti häntä tuttujen sanojen ja nimien ohi — Pascha — traditur ut crucifigatur — Caiphas — ne olivat kuin merimerkkejä, joistahan tunsi, missä oltiin. Nyt Jeesus meni opetuslapsineen Betaniaan pitaalisen Simonin huoneeseen ja istuutui pöytään, nyt saapui Maria Magdaleena ovesta kantaen voideastiaa, antaakseen Jumalalle, mitä hänellä oli kalleinta. Ja Joudan terävä ääni pilkkasi naista.
Ja toinenkin ääni, suurempi ja kauniimpi, liittyi lauluun — kuninkaan omat sanat, jotka puolustivat Mariaa ja ylistivät hänen anteliasta rakkauttaan.
Olav odotti niitä sanoja, jotka hän tunsi ja jotka olivat kuin tulisella raudalla poltetut hänen sydämeensä eivätkö ne jo pian tule? Eivät ne niin kaukana ole. Niin, nyt ne jo lähenivät — nyt hän lähetti opetuslapsensa kylään valmistamaan illallista. Nyt —:
Hänen sydämensä löi, niinkuin se särkyisi ontelossaan, kun voimakas, kaunis ääni kaikui kuorista:
»Amen dico vobis, quia unus vestrum me traditurus est —.» [»Totisesti sanon teille: yksi teistä kavaltaa minut.»]
Evankelista lohdutti lyhyin säkein, ja sitten liittyi koko opetuslasten kuoro, voimakkaasti ja liikutettuna:
»Numquid ego sum, Domine?» [»En suinkaan minä se ole, Herra?»]