Olav tunsi hien nousevan koko ruumiista Kristuksen äänen kuuluessa. Ja sitten seurasivat ne sanat, jotka olivat kuin poltetut hänen sieluunsa:
»Vae autem homini illi, per quem Filius hominis tradetur: Bonum erat ei si natus non fuisset homo ille.» [»Voi sitä ihmistä, jonka kautta ihmisen poika kavalletaan: parempi olisi sille ihmiselle, ettei hän olisi syntynyt.»]
Evankelista lauloi: »Respondens autem Judas qui tradidit eum, dixit» [Sanoi myöskin Juudas, joka hänet kavalsi] — ja Juudan korkea ääni seurasi:
»Numquid ego sum, Rabbi?» [»En suinkaan minä se ole, Rabbi?»]
Kristuksen ääni vastasi:
»Tu dixisti.» [»Sinäpä sen sanoit.»]
Olav oli painanut päänsä rinnalleen ja nostanut vaipan, niin että se peitti toisen puolen kasvoja. Karkeasta vaatteesta läksi tallin ja veneen ja kalan haju. Hän seisoi keskellä pyhäpukuisia ihmisiä eikä ollut juhlapuvussa —.
Tutut sanat soivat laulussa. Nyt he kulkivat öljymäelle — mutta Olav katseli sitä ikäänkuin kauempaa: kuten Juudas seisoi jossakin linnassa katsellen heidän jälkeensä. Hänet oli nyt työnnetty pois, nyt tiesivät kaikki hänen toverinsakin sen, mitä vain Jumala ja hän itse oli tiennyt, hänen illalla mennessään muitten mukaan pöytään.
Näyt siirtyivät yhä kauemmaksi pimeään. Jumala itse makaa puitten alla maassa: Tristis est anima mea usque ad mortem —. Mutta opetuslapset nukkuvat mitään tietämättä. Linnanmuurin portista tulevat vahtisotilaat soihduin ja kiiltävin keihäin, Juudas kulkee edellä tietä näyttäen. Pyhä Pietari herää unesta, hän kiskaisee miekkansa nuorena ja rohkeana huotrastaan ja aikoo heittäytyä Herransa ja vihollisten väliin — hän huitoo kuin mikäkin saamaton, iskee palvelijalta korvan —ja nähdessään ylivoiman ja kuullessaan Herran rauhallisen vastauksen sitä ymmärtämättä hän heittää miekan käsistään ja juoksee pois. Kristus seisoo jälleen yksin, Hän ojentaa hyväntahtoisesti kätensä sidottaviksi — sitä on mahdotonta ymmärtää. Mutta kuka on nähnyt sen ristin osan, joka on maassa, ken tuntee ristin juuren —?
Olavin ympärillä yrittävät miehet ja naiset päästä istahtamaan ja polvilleen — se ei tuntunut loppuvan ensinkään, yhä jatkui ihmisten kuulustellessa vihamielisesti Luojaansa ja kansan suurena kuorona kaikuva ääni: Crucifigatur! Ja taas uudelleen: Crucifigatur! Pitkä tie kaupungista pääkallon paikalle, ristiinnaulitsemisen kauhut — ja pilkka, joka ei vieläkään lopu —.