Viimeisen ristiltä kuuluvan kovan huudon jälkeen, jolloin Hän antoi henkensä, laulu äkkiä katkesi ja kirkkokansa polvistui, kuten tämä kuolemanhiljaisuus olisi sen lyönyt maahan.
Evankelistan ääni kuului hänen alkaessaan kummallisen lempeältä, kun hän tavallisella pyhänuotillaan lauloi haudan valmistamisesta ja fariseusten rikkiviisaista neuvotteluista Pilatuksen kanssa.
Messu seurasi heti evankeliumia kuten samasta portista — se osoitti jälleen Jumalan armon mahtavuuden ja ihmisten petollisuuden kauheat salaisuudet. Piinaviikko läheni ihmissukua kiirastorstaineen ja pitkäperjantaineen; Pyhä Markus ja Pyhä Luukas ja Pyhä Johannes toisivat kukin todistuksensa julki. Ja pääsiäispäivä koko kauhean viikon jälkeen tuntui olevan saavuttamattoman kaukana —.
* * * * *
Kun Olav palasi majapaikkaan, oli se niin täpötäynnä kansaa, että hän pysähtyi neuvottomana ovelle. Kaksi maallikkoveljeä tuli kovaa vauhtia kantaen höyryäviä ruokakuppeja, kaksi muuta seurasi tuoden olutkannuja: oli jo päivällisaika menossa ja majapaikan vieraitten nenänpäät olivat valkoiset pitkästä paastosta, ja he olivat nälkäisiä kuin sudet.
Toinen maallikkoveljistä oli sama, joka oli illalla vienyt hänet vierasselliin. Huomattuaan Olavin hän tarttui häneen ja laahasi hänet väkisin kunniapaikalle, talonpoikahan oli Hamarin priorin ystävä —. Hän koetti pakottaa Olavia nauttimaan sekä ruokaa että juomaa, mutta Olav ei saanut menemään mitään alas.
Niin pian kuin hän suinkin saattoi sen tehdä olematta epäkohtelias hän nousi pöydästä, meni selliin ja paneutui maata. Hän nukkui heti siihen asti, kunnes nuori maallikkoveli hänet herätti sanoen: »Isä Finnillä olisi nyt aikaa —»
Olavin tullessa keskusteiuhuoneeseen, jossa Finn Arnvidinpoika istui odottamassa, siellä oli muitakin ihmisiä: kaksi nuorta munkkia, niin yhdennäköistä, että Olav luuli heitä kaksoisveljiksi, istui erään naisen, heidän äitinsä, ja muutamien nuorten neitosten kanssa. Koko perheellä oli sama tulipunainen tukka ja pisamainen iho, pystynenä ja vaaleansiniset silmät; he kertoivat kotipuolen uutisia Olav kuunteli niitä puolella korvalla, kuunnellen samalla isä Finnin kertomusta isänsä viime ajoista.
Olav istui maahan katsellen; hänen kätensä puristi tikaria, hän veti sen puolittain ulos huotrasta ja työnsi sen jälleen takaisin. Sitten hän keskeytti toisen, tämän rauhallisesti ja hillitysti kertoessa:
»Niin, Finn — sinun isäsi tiesi siitä, mistä nyt aion sinulle puhua. Hän neuvoi ennen kuolemaansa minua tekemään sen, mitä varten nyt tulin tänne.» Sen enemmän ajattelematta Olav nousi, seisoi suorana, ja mikäli hän koroitti ääntään, hiljensivät sukulaiset toisella penkillä puhettaan ja kuuntelivat: