Ja hän seisoi samassa ikäänkuin ulkopuolella itseään — kuten seisotaan aidan takana katsellen miestä, joka raataa rikkaruohoisella, perkaamattomalla pellolla.
Mies puuhaa karhunmarjapensaan ääressä, jota hän yrittää kiskoa juurineen pois, hän raastaa vaatteensa rikki ja ruumiinsa verille. Mutta rikkaruohoa, karkeita ja haisevia ohdakkeita, juolavehnää ja leskenlehtiä hän ei ole näkevinäänkään. Eikä kuitenkaan karhunmarjapensas tukehduta hänen peltonsa viljaa: kyllähän se kasvaa suureksi seisoessaan täydessä kukoistuksessaan, mutta se ei levittele siemeniään, eikä leviä kaikkialle, sen saa kerta kaikkiaan hävitetyksi, jos ryhtyy siihen puuhaan. Eikä sitä kukaan halveksi sen siinä rehevänä ja hyödyttömän kauniina kukoistaessa.
Hän oli vain tahtonut tunnustaa suuret syntinsä. Sillä kyllä ne lienevät veriruskeita, taivaan valtakunnassa vallitsevien lakien edessä. Sen hän oli aina tiennyt, mutta hän oli myös tiennyt, että miesten kesken mitataan toisin. Ja sen lain mukaan, joka vallitsee hänen arvoistensa miesten kesken, hän oli vain tehnyt sen, mikä olikin tehtävä — puolustanut omaa ja vaimonsa kunniaa.
Vieläpä vaikka se tulisi julkikin, mitä hän salassa oli tehnyt, murha, ilkityö — ei ole sanottu, että hänen jälkimuistonsa olisi silti häväisty; hän sovittaa tekonsa mestauspölkyllä. Ei ainoakaan mies hänen vertaisistaan pitäisi häntä rikollisena — vaikkakin he tietäisivät kaikki. Olav näki nyt, että jossain hänen sielunsa komeroissa oli tämä tieto aina olemassa.
— Hän oli silloin ollut siksi nuori, ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä itse vääryyttä, koska hänen kohtalonsa oli punoutunut toisten miesten vääryyksiin ja onnettomuuksiin. Mutta kaikki sitä seurannut paha oli johtunut siitä, että ne, joiden tuli huolehtia kahden lapsen oikeuksista, olivat joutuneet pettämään Ingunnin ja hänet. Ja vihdoin viimein pahin, väärä rippi, pyhän ryöstö, joka poltti sekä suuta että sydäntä — hänet oli ajettu tähän askel askelelta, sillä hänen oli pakko ottaa omiin käsiinsä oma ja kasvattisisarensa asia, ja hän oli joutunut tarttumaan siihen väärin ottein ja tottumattomin lapsen käsin.
Hän ei ollut milloinkaan pohtinut asiaa selväksi tältä puolen, mutta hän oli kaikessa hiljaisuudessa tiennyt, keskellä hätäänsäkin, Jumalan, kaikkitietävän, näkevän kaiken paljon selvemmin kuin hän näkikään — hänen suurimmat syntinsä olivat yhtä paljon vieraitten syntejä kuin hänen omiaan. Hän kantoi toistenkin taakkoja peruuttamattomasti sidottuina omien syntiensä vyyhteen.
Ja sitten hän oli kumartunut syvään lyöden rintoihinsa teinin rukoillessa confiteoria messussa: hän oli valmis tunnustamaan: tässä joukossa ympärilläni ei ole ainoatakaan, joka olisi tehnyt niin mustaa syntiä kuin minä. Jumalan oikeudenmukaisuuden peilissä hän näki olevansa vajonnut niin paljon näitä muita syvemmälle kuin tammen kuva painuu lampeen syvemmälle ympärillä olevan metsikön kuvaa. Ja ihmistenkin mitan mukaan hän oli pitänyt itseään tammena näreikössä.
Mutta tässä ylimaallisessa valossa, joka nyt loisti hänen pimeyteensä, hänelle selveni vihdoin mitä hän sydämensä sopukassa ja kaikessa salaisuudessa oli tahtonut Jumalan kädeltä kätkeä: syntisen ylpeyttä, joka on vaikeampi voittaa kuin vanhurskaan itsevanhurskaus. — Oli miten tahansa, pikkusyntejä minä en ole milloinkaan tehnyt!
Kaksi kertaa oli Jeesus Kristus puhunut hänelle armonsa ihanuudessa — ja hän oli paennut kuin arka koira. Kaksi kertaa ääni oli puhunut: Katso, kuka minä olen, katso minun rakkauteni syvyyttä! Nyt se sanoi hänelle: Katsohan, mikä sinä olet. Katsohan vain, ettet ole muita suurempi syntinen! Katsos, sinä olet yhtä pieni syntinen!
Miekka tunkeutui viiltäen hänen sydämensä syvimpiin juuriin. Non veni pacem mittere, sed gladium; Qui invenit animam suam, perdet illam, et qui perdiderit animam suam propter me, inveniet eam. [Minä en tullut tuomaan rauhaa vaan miekkaa. Joka tahtoo pelastaa sielunsa, se sen kadottaa, mutta joka kadottaa sielunsa minun tähteni, hän sen löytää.] Olav näki näiden sanojen totuuden selvemmin kuin hän oli ennen aavistanutkaan ja kun hän ne tajusi, tuntui hänestä kuin hän olisi vaipunut suuren valtameren jääkylmien vesien alle.