»Sittenhän minä saankin lähettää sinulle vakallisen kylvösiementä», Torhild virkkoi hymyillen hiukan. »Jos sinulle kelpaa sellainen lahja minulta.»
»Kiitos, mutta sehän on liian paljon.»
Lapset istuivat tuvassa syömässä heidän sisään tullessaan. Torhild sanoi heille, että he saisivat nukkua tulevana yönä aitassa: »— me olemme saaneet pitkämatkaisen vieraan.»
He läksivät heti pois, ja Torhild otti arkustaan pieluksen ja kaksi peittoa, joihin oli kudottu tähtiä, ja aikoi tehdä vuodetta.
»Älä vaivaudu minun vuokseni», Olav virkkoi hiljaa. »Minun täytyy palata vielä tänä yönä Hestvikeniin.»
Torhild seisoi mieheen selin. Hän oli hetkisen vaiti, sitten hän virkkoi:
»Polku rantaan on huononlainen. Ja pimeä tulee pian.»
»Niin. — Tuskinpa minä sentään voin täällä tämän kauemmin viipyä —.»
»No, jos niin on, että sinun täytyy vielä tänä yönä soutaa vuonon poikki — täytynee sinun kai lähteä.»
Olav nousi, otti vaippansa ja keihäänsä. Hän meni Torhildin luo ja ojensi hänelle kätensä jäähyväisiksi.