»Täältä lähtee jalkapolku —. Minä lähden kanssasi.»
Torhild nosti syliinsä lapsen, joka istui lattialla helistellen puukupissa kiviä ja laski hänet vuoteeseen. Sitten hän läksi yhdessä Olavin kanssa.
Päivän ihmeellinen tummansininen kajastus oli muuttunut harmaaksi hämäräksi, ja joku sadepisarakin tipahteli; mutta kun Olav kehoitti häntä lähtemään sisään, Torhild vastasi, ettei siitä sen kummempaa sadetta tulisikaan. Hän asteli Olavin edellä etelään pellon poikki purolle, joka erotti Aukenin ja päätilan maat toisistaan. Saavuttuaan kartanon alueelle hän odotti, ja he kulkivat rinnan eteenpäin pellon piennarta, jossa sarat levisivät leikattuina ja sänkisinä harmaan taivaan alla.
»Kenen sinä olet ottanut Livin tilalle Hestvikeniin emäntäpiiaksi täksi talveksi?» Torhild kysyi.
»Minulla ei vielä ole ollut tilaisuutta katsella ketään», Olav vastasi.
»Mutta ehkäpä siihen keino keksitään —.»
Torhild kulki hetkisen ääneti. Sitten hän sanoi ikään kuin hengästyneenä:
»Olav — kuka naisista — niistä, joita sinä tunnet — olisi sinun mielestäsi siihen toimeen sopivin?»
Olav ei vastannut. Silloin hän virkkoi kovemmin:
»Kenen sinä luulisit enimmän huolehtivan sinun parastasi ja palvelevan sinua koko voimallaan, uskollisemmin kuin muut naiset?»
Olav vastasi käheästi: