»Kyllähän sinä tiedät minun tietävän kuka se on.»
He jatkoivat matkaa, sitten Olav virkkoi:
»Mutta ymmärräthän sinäkin sen. Tuskinpa kauankaan kestäisi ennenkuin —. En minä voi pyytää sinua palaamaan sellaisiin — kunniattomiin oloihin.»
Torhild vastasi hiljaa:
»Minä olisin tyytyväinen sellaisiin oloihin — sinun luonasi, Olav.»
He kulkivat jälleen hetkisen. Sitten Olav sanoi kiivaasti:
»Ei. Minä en tahdo, että sinä kärsisit minun takiani vielä enemmän pahaa kuin mitä sinä jo olet kärsinyt, ja täällä Aukenissa olette te, sekä sinä että poika parhaimmassa turvassa. Minä olen tänään nähnyt siksi paljon, että arvelen sinun täällä hyvin selviävän, Torhild.»
»Kyllähän minä selviän.» Olav kuuli Torhildin hymyilevän.
»Enhän minä ole kiittämätön, Olav. Mutta en tiedä — ellei se olisi koskenut häntä, joka makasi vuoteessa sairaana ja kykenemättömänä ja jolle me teimme vääryyttä — enpä luule, että minulla olisi ollut paha olla viimeisenä talvena, jonka elin Hestvikenissä.»
Olav pudisti päätään. Samassa he saapuivat metsänrantaan veräjälle.