»No, nyt et sinä eksy enää», sanoi Torhild. »Tätä polkua myöten on paljon helpompi löytää venetalaalle kuin sitä, jota sinä tulit.»
Olav ojensi hänelle kätensä sanoen hyvästi.
Olav katseli naista — päivän viime säteitten valossa erottautui hänen soikeitten kasvojensa vaalea pyöreys ja hänen ruumiinsa korkeapovinen solakkuus; häntä saattoi luulla vielä aivan nuoreksi. Vuono lepäsi alhaalla metsän varjossa kuolleena ja synkkänä raskaan syystaivaan alla; vastaranta sulautui mustanpuhuvana sadesumuna.
Hänet valtasi voimakas halu ottaa Torhild. Pudonneet lehdet hohtivat metsässä kanervikon nyökkyvien latvojen päällä — Torhildin pirtissä hehkui lieden lämpö kodikkaasti, poikanen nukkui —. Kotimatka-ajatus täytti hänet vastenmielisyydellä.
Hän tunsi Torhildin seisovan ja odottavan.
Sitten hän toivotti hyvästit, kääntyi ja läksi nopeasti rinnettä alas.
Hän pysähtyi metsän halki polkua astellessaan tuon tuostakin aatoksissaan. Oli jo vallan pimeä hänen saapuessaan rantaan. Hän pääsi veneensä luo siihen, missä se oli rannalle vedettynä, aikoi työntää sen vesille, mutta jäikin seisomaan veneeseen nojaten, tuijottaen yön pimeään.
Olav ei tiennyt itsekään, mikä hänet oli ajanut Torhildin luota — mutta hänen oli täytynyt. — Yhtäkkiä hän huomasi, että satoi — hän ei ollut huomannut, milloin se oli alkanut, mutta nyt se solisi tuhansina pisaroina vuonon kalvoon; hänen takanaan se rapisi ja virtaili lehtimetsässä.
Seisoessaan siinä pimeässä syyssateen kastelemana hän tunsi sielunsa syvyyksissä olevansa sidottu olemaan yksin, kuin jos hän olisi tehnyt munkkilupauksen — se vain erona, ettei hänen omalla tahdollaan ollut sen kanssa mitään tekemistä. Täytyi olla niin, tahtoipa tai oli tahtomatta. Hänen elämänsä oli muodostunut kuin tiettömässä erämaassa kulkemiseksi, hän ei nähnyt tietä eikä polkua ja hänen täytyi jatkaa ypö yksin matkaansa —.
Hän sai veneen vesille, pohjan rapina rannan hiekkaan ja airon läiskähdykset niitä veteen laskiessa herättivät hänet. Sade yhä valui virtanaan. Tuon tuostakin hän katsoi olkansa yli toista, mustaa rantaa, ettei kulkisi liian kauas.