Torhild — hän tunsi tätä ajatellessaan sydäntänsä kouristavan. Mutta oli sääli, että isä oli saattanut tyttären sellaiseen asemaan. Ellei Bjørn Egilinpoika olisi menettänyt koko omaisuuttaan ja nainut sitten sellaista Gudridia ja saattanut kaikki lapsensa köyhyyteen ja palvelijan asemaan —. Olavissa heräsi siinä soutaessaan kiukku Bjørniä kohtaan, joka oli saattanut tyttärelleen sellaisen kohtalon. Sukunsa ja syntyperänsä vuoksi olisi Torhild voinut joutua hyviin kunniallisiin naimisiin.
Olav ymmärsi puolittain, että hänen mielessään oli tapahtunut muutos. Jouduttuaan katselemaan onnettomuutta kasvoista kasvoihin hän ei milloinkaan ollut joutunut edes kiusaukseen pyrkiä osastaan tai omasta syyosuudestaan eroon, hän ei milloinkaan ollut pelännyt nostaa harteilleen omaa taakkaansa, vieläpä enemmänkin, jos joku heikompi yritti laskea taakkansa hänen kannettavakseen. Nyt hän etsi jotakuta, jonka niskoille voisi vierittää syyn näistä vaikeuksista, joihin oli joutunut —.
II
ERÄMAA
I.
Vuosi Olav Auduninpojan ulkomaanmatkan jälkeen oli eräänä varhais-kevään aamuna käräjät Haugsvikissä ja Eirik oli saanut olla siellä isänsä kanssa. Mutta poislähtiessä sattuikin niin, että rynjuliläiset läksivät Olavin veneessä ja Eirikin piti tulla toisessa aluksessa.
Hän tuli vasta iltapäivällä — pienessä purjeveneessä, joka oli tupaten täynnä keskenkasvuisia poikia. Ragna tuli isännän luo ja kysyi, eikö lapsille, joista monet olivat kauempaa pitäjältä, saisi tarjota ruokaa ennen heidän kotiin lähtöään. Kyllä, Olav vastasi.
Pojat tulivat sisään ja Olav vastasi nyökäyttäen heidän tervehdykseensä. Sitten hän läksi ulos, sillä häntä ujostutti, samoin kuin kaikki pitkin penkkejä istuskelevat lapset näyttivät vierastavan.
Hän seisoi tallin ovella poikalauman tullessa pirtistä. Mutta lapsilla ei näyttänyt ensinkään olevan kiire pois; he jäivät pihamaalle — jotkut maleksivat rakennusten väliä sinne tänne, pari, kolme yhdessä, nuuskivat ja katselivat joka nurkan; toiset pysyttelivät suuremmissa joukoissa, puhelivat ja naureskelivat ja kiusoittelivat pikkuisen toinen toisiaan; mutta se oli vain kaikki leikkiä ja hyväntuulisuutta.
Olav jäi paikoilleen, sillä häntä ei haluttanut kulkea hälisevän parven sivuitse. Oli kylmä auringon laskettua ja nuoret, terävät poikain-äänet kajahtelivat kirkkaasti hiljaisena kevät-iltana.