»Kuka se vaalea poika oli?» kysyi Olav.
»Jørund Rypa.» Eirik niiskutti ja nieleskeli; hän katseli joukon jälkeen, joka hävisi hämärissä Kverndalenin puoleen.
»Jørund? Onko näillä seuduin jossain sellaisia nimiä?»
Eirik vastasi, että Jørund oli suuresta talosta kaukaa idästäpäin, Eyjavatnin luota, mutta hänen äitinsä sisar oli naimisissa Tjernaasissa ja sukulaisia oli Randabergissa; hän oleili siellä usein.
Olav pudisti välinpitämättömänä päätään. Hän tunsi niitä ihmisiä hyvin vähän, eikä ollut milloinkaan heidän kanssaan ollut puheissa.
* * * * *
Miehet istuivat illallisen jälkeen pirtissä; he olivat ottaneet joitain valjaita tai muita työkaluja, jotka tuli korjata ennen kevättöitä pellolla. Kun Olav kerran heräsi omista ajatuksistaan, hän huomasi miesten istuvan naureskelemassa, mutta Eirik virkkoi kiivaasti:
»— kun ne kaikki tuli yhtaikaa minun niskaan — Ettekö te usko, että minä olisin ne nujertanut maahan joka sorkan, jos olisimme joutuneet yhteen tasaisella maalla —»
»No tottakai. Tietysti sinä olisit —»
»— ja minä kyllä pidin puoliani pitkän aikaa —.»