Eirik tuli tupaan, jossa Una järjesteli astioitaan; silloin pojalta pääsi:
»Una, onko se, mitä Torgrim sanoi — onko se totta?»
»Mikä onko totta?» hän kysyi seisten puukuppiensa luona kumarassa.
»Porton poika — sehän on äpärä, eikö olekin, Una?» Eirik kuiskasi tuskissaan.
»On — miten niin?» Una kohotti katseensa ja näki pojan seisovan kalpeana kuin palttina, kapeat kasvot epätoivon vallassa. »Pyhä Maria, mikä sinua vaivaa, Eirik?»
»Olenko minä sellainen — puhu totta, rakas Una!»
Una Arnentytär seisoi ällistyneenä.
»Niin, kyllä minä olen sen jo kauan tiennyt», Eirik kuiskasi.
»Minkä sinä olet tiennyt! Etkö sinä häpeä puhua sellaista isästäsi — ja äidistäsi, joka makaa mullan alla. — Varjelkoon, mitä sinä nyt taas olet keksinyt!»
»Mutta kuulithan sinäkin, mitä Torgrim sanoi — isä itsekin kutsui minua äpäräksi kerran —.»