Ystävyys, joka oli alkanut orastaa Olavin ja hänen Rynjulin ja Skikkjustadin sukulaistensa välillä, sammui jälleen. Una oli silloin keväällä sanonut siksi paljon, ettei hän nyt enää voinut siihen sen enempää kajota. Ja niin he välttivät toisiaan. Sen vain Olav ymmärsi, että Rynjulissa oltiin harmissaan.
Tavatessaan sillalla sira Hallbjørnin hän sai kuulla, mitä ihmiset tohisivat hänen matkastaan. Pappi hyökkäsi hänen kimppuunsa jyrkällä tavallaan:
»Sinä olet tyhmä kuin pässi, Olav, alkaessasi taas Torhildin kanssa — hän narrasi sinut ostamaan sen viheliäisen mökkiräyskän ja vielä hullumpaa on, että hän sai sinut luopumaan hyvästä naimiskaupasta.»
»Mitä puhetta se semmoinen on?» Olav lehahti tulipunaiseksi. »Minä en kysy kenenkään neuvoa, ostanko maata tai otanko vaimon — niissä asioissa minä teen ihan niinkuin tahdon.»
»Pyh! Kyllähän minä uskon sinun niin luulevan. Sinä luulit saaneesi oman tahtosi lävitse tehdessäsi hänelle kuten hän tahtoi. Torhild Bjørnintytär on viisain teistä kahdesta. Pidä vain varasi, Olav, ettei hän kahlitse sinua jälleen paitansa nauhoilla.»
Olav vastasi vihaisena:
»Oli miten tahansa — tämä ei koske sinua, sira Hallbjørn, ellen jälleen makaa hänen kanssaan. Minä voin kyllä pyytää neuvoa, missä haluan — sinulta en sitä ole pyytänyt!»
Hän käänsi selkänsä ja hypähti veneeseensä.
Mutta sen jälkeen alkoi häntä kalvaa hiukaiseva Torhildin kaipuu — päivää ja yötä, lakkaamatta. Jospa hän ottaisi hänet luokseen kaikesta huolimatta. Jos kerran ihmisillä on halu sekaantua hänen asioihinsa, niin annetaan heille jotain sekaantumisen aihetta. Entä Bjørn — hän oli itse kieltäytynyt häntä ajattelemasta — karkoittanut ajatukset heti, kun ne vain sinnepäinkin läksivät. Nyt hänestä tuntui yhtäkkiä — maksoiko tämä vaivan? Häneltä oli moni asia mennyt päin mäntyyn — eikö hän saisi omistaa edes sitä hyvää, mikä oli saatavana —.
Hän uneksi pojastaan sekä valveilla että nukkuessaan. Mutta vaaleanverevän pojan takana hän näki toisen vaaleanverevän lapsen — Cecilian. Hänen tähtensä oli Olavin kestettävä ja kieltäydyttävä mielihalustaan. Ei olisi varmaankaan Cecilialle onneksi kasvaa kodissa, jossa isän jalkavaimo pitäisi ohjaksia. Cecilian tulevaisuutta hän ei vielä ollut pilannut eikä hän sitä tekisikään.